Jasmi Joensuu ja Joni Mäki tykittivät uran parhaan vapaan sprinttinsä Lahdessa

Jasmi Joensuu ja Joni Mäki sijoittuivat kuudenneksi vapaan hiihtotavan sprinttifinaaleissa Lahden maastohiihdon maailmancupin kisoissa.

Naisten finaalissa Jasmi Joensuu menetti loppua lähestyttäessä asemiaan eikä päässyt maalisuoralle iskuetäisyydellä.

Lahden kisan voittoon hiihti finaalin ainoa norjalainen, Kristine Stavås Skistad. Saksan Coletta Rydzek oli toinen ennen ruotsalaistrioa, josta Maja Dahlqvist vei kolmossijan.

Joensuu eteni puolivälieristä eteenpäin vasta aikavertailun kautta, mutta välierissä hän tykitti jatkoon oman eränsä kakkosena. Hyvän taktisen hiihdon tehnyt Joensuu pääsi loppulaskussa sisäpuolelle ja piti maaliin tullessa Ruotsin Johanna Hagströmin takanaan.

Toisena suomalaisnaisena välieriin yltänyt Jasmin Kähärä oli Joensuun kanssa samassa erässä hyvin jatkopaikkataistelussa mukana, mutta taipui loppukirissä erän viidenneksi.

Joni Mäki jyräsi finaaliin voittamalla puolivälieränsä suvereenisti ja selvittyään Federico Pellegrinon voittamassa välierässä toiselle sijalle.

Finaalissa Norjan Johannes Hösflot Kläbo hankki loppulaskussa hyvän asetelmat ja hiihti voittoon. Toinen oli Ranskan Lucas Chavanat ja kolmas Sveitsin Valerio Grond.

Kuudes sija oli sekä Joni Mäelle että Jasmi Joensuulle uran paras maailmancupin sijoitus vapaan hiihtotavan sprintissä.

Lue myös:

    Uusimmat