Jopa kuukauden myöhästymisiä – kansalaiskirje koronasta ei saavuttanut kaikkia kotitalouksia määräajassa

koronakirje
MTV Uutiset
Julkaistu 11.05.2020 16:55

MTV UUTISET – STT

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja sosiaali- ja terveysministeriön yhdessä toteuttama kansalaiskirje koronaviruksesta ei saavuttanut kaikkia kotitalouksia määräajassa.

Alun perin kirjeen piti olla perillä 9. huhtikuuta, mutta ainakin Helsingissä on talouksia, joihin kirje on tipahtanut postiluukusta kuukauden myöhässä.

– Jakelijan mukaan perusjakelu on saatu tehtyä 9. huhtikuuta mennessä.  Sen jälkeen on tullut jonkin verran ilmoituksia tulematta jääneistä kirjeistä. Silloin avattiin koronakirjettä varten jakelupuutelomake, kertoo THL:n viestintäpäällikkö Marko Lähteenmäki.

Hänen mukaansa viimeiset paikkaukset lähtivät viime viikon alussa.

Lisäksi kirjeen puuttumisesta ilmoittaneille kansalaisille kirje on Lähteenmäen mukaan lähtenyt osoitteellisena.

Koronakirjeiden painosmäärä oli lähes kolme miljoonaa kappaletta.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus