Jorma Uotinen kertoo tienneensä jo sunnuntaina Aira Samulinin terveydentilan vakavuuden: "Olin valmistautunut"

14:51imgAira Samulin halusi juhlia 96 ikävuottaan koko vuoden – tämä oli tanssilegendan viimeiseksi jäänyt haastattelu MTV:llä.
Julkaistu 26.10.2023 15:01
Toimittajan kuva

Rebeca Romero

rebeca.romero@mtv.fi

Jorma Uotinen kertoo, että tiesi läheisen ystävänsä, Aira Samulinin terveydentilan vakavuuden jo viime sunnuntaina. 

Aira Samulinin kuolema kosketti hänen läheistä ja pitkäaikaista ystäväänsä tanssilegenda Jorma Uotista. He olivat olleet ystäviä 1980-luvulta saakka ja viettäneet esimerkiksi kaikki joulut siitä asti yhdessä.

Uotinen kertoo MTV Uutisille, että vaikka sunnuntai-iltana Airan kohdalla puhuttiin vielä flunssasta, tiesi hän ystävänsä todellisen tilanteen. 

Kyseessä olikin aivoverenvuoto, johon Aira Samulin menehtyi maanantaina 23.10. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska

– Kun soitto tuli, tiesin heti tilanteen vakavuuden ja olin jo valmistautunut siihen. Olihan se ikävää, että hän ei enää sitten päässyt lähetykseen mukaan. Mutta hän oli kuitenkin 96-vuotias, ja harva meistä pääsee edes sinne asti ja täydellä vireydellä vieläpä. On luonnollista kuolla, vaikka se on aina surullista, Uotinen sanoo. 

Lue lisää: Aira Samulinia ei poikkeuksellisesti nähdä TTK-yleisössä – lapsenlapsi Kiti Samulin kertoo syyn

1.01235710Jorma Uotinen ja Aira Samulin vuonna 2004.

Uotinen kertoo, että oli huomannut Samulinin kunnon heikkenemisen jo paljon aiemmin ja tämän korkean iän vuoksi oli myös osannut valmistautua ystävänsä poismenoon. 

Olin seurannut Airan haurastumista jo parin vuoden ajan. Hän oli elänyt täyden upean elämän. Kyllä sitä varmasti meistä jokainen toivoo, että kuolema olisi jollain tapaa armollinen eikä jäisi syöttöpotilaaksi. 

Lue myös: Näin Aira Samulinia tullaan muistamaan Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa

Uotinen kertoo, että he olivat yhdessä puhuneet paljon kuolemaan valmistautumisesta. 

Järkevänä ja asioita hoitavana naisena hän oli kyllä järjestänyt kaiken valmiiksi, Uotinen kertoo. 

Samulinin muistoa tullaan kunnioittamaan tulevana sunnuntaina 29. lokakuuta Tanssii Tähtien Kanssa  -ohjelman suorassa lähetyksessä. 

Se on hieno ele, että häntä muistellaan lähetyksessä. Hänhän on ollut paikan päällä seuraamassa kaikki lähetykset. Vain kaksi lähetystä jäi välistä. 

Aira Samulin Bulevardi kynttilät 24.10.2023 2

Aira Samulinin kotitalon edustalla Bulevardilla muistettiin edesmennyttä uranaista kynttilöin.

Uotinen lähtee raskaasta viikosta huolimatta hyvillä mielin kohti sunnuntain TTK-lähetystä. 

Ei tunnu raskaalta lähteä seuraavaan lähetykseen. Elämä jatkuu. Kuolema on meillä jokaisella edessä, Uotinen sanoo. 

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaina klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla. 

Tuoreimmat aiheesta

Aira Samulin