"Jos en pysty kirjoittamaan siitä, en ehkä halua kirjoittaa ylipäänsä", Iida Rauma ajatteli väkivaltakokemuksistaan, joista syntyi Finlandia-palkittu romaani

Ennen kaikkea teos on kuvaus kouluväkivallasta ja sen kauas ulottuvista seurauksista. Romaani on fiktiivinen, mutta päähenkilö A:n kokemukset kouluväkivallasta pohjautuvat Rauman omiin kokemuksiin 1990-luvun Kaarinassa.

Aiheesta kirjoittaminen ei ollut helppoa, ja Rauma kertoo yrittäneensä kirjoittaa siitä jo teini-ikäisestä asti.

–  Kerta toisensa jälkeen yritin mennä kohti tätä tematiikkaa ja kerta toisensa jälkeen törmäsin siihen, että se on jotain, mistä ei oikein voi kirjoittaa, että se tuntuu jotenkin pienenevän ja muuttuvan yhdentekeväksi, hän kertoo STT:lle.

Juuri sitä hän ei halunnut. Hän ei halunnut kirjoittaa "kivaa koulukiusaamiskirjaa", vaan siitä, miten lapsiin kohdistuva sorto on painava ja vakava asia.

–  Kun yrittää kuvata lapsen kokemusta, se hirvittävän helposti muuttuu mitättömän ja lapsellisen kuuloiseksi, ehkä ihan kivaksi ja liikuttavaksi, mutta jotenkin yhdentekeväksi. Minulla oli ihan hirvittävä kankeaminen kirjan kirjoittamisessa, että lapsen kokemuksen kuvaukselle ei kävisi tätä pienenemistä.

Rauma kertoo pyörineensä saman tematiikan ympärillä jo kahdessa edellisessä teoksessaan kykenemättä kuitenkaan käsittelemään sitä suoraan. Esikoisteos Katoamisten kirja (Gummerus) ilmestyi vuonna 2011 ja Seksistä ja matematiikasta (Gummerus) vuonna 2015.

Toisen romaaninsa jälkeen Rauma kertoo ajatelleensa, ettei kirjoittaminen tunnu mielekkäältä, jos hän ei yritä tarttua aiheeseen todella suoraan.

–  Minusta tuntui, että siinä on pelissä vähän koko kirjailijan ura ja että jos en pysty kirjoittamaan siitä, niin en ehkä halua kirjoittaa ylipäänsä.

Hävityksen kirjoitusprosessi oli Rauman mukaan hankala ja raskas myös emotionaalisesti, olihan romaanin pohjana Rauman lapsena kokema kouluväkivalta.

Tarinan pohjaamiselle omiin kokemuksiin oli kuitenkin syynsä.

–  Ne asiat, mitä kuvaan (Hävityksessä), ovat sellaisia, joista olisi hirvittävän helppo sanoa, että tässä nyt kirjailija keksii ja liioittelee ja eihän se nyt kuitenkaan oikeasti ihan tällaista ole.

Ekokatastrofi ja lasten sorto linkittyvät toisiinsa

Kouluväkivallan ja ekokatastrofin lisäksi Hävitys on myös kirja Turusta. Päähenkilö A:n kollegan puheissa kuuluu vahva Turun murre, ja hetkittäin teoksen yksityiskohtaista ja historiallisia faktoja tiputtelevaa kaupunkikuvausta voisi käyttää oppaana Suomen vanhimpaan yliopistokaupunkiin. Kuvaukseen piirtyy kouriintuntuvasti myös suru vanhan menetyksestä.

Rauma kuvailee suhdettaan kaupunkiin viha-rakkaussuhteena. Turku on vanha, eurooppalainen yliopistokaupunki, jolla on ihana ja kiinnostava historia.

–  Toisaalta se on myös loputtoman tuhon ja hävityksen kaupunki, koska täältä on tosi systemaattisesti 1960- ja 1970-luvuilla hävitetty historiallista kaupunkikuvaa. Turku on minulle rakas paikka, missä on tosi hankala kävellä ilman, että olisi samalla lohduton ja turhautunut olo niistä menetyksistä, mitä kaupungille on tapahtunut ja tehty.

Rauma kertoo kaupungin asemakaava-arkkitehdista, joka 1960-luvun alussa kirjoitti, miten Turusta rakennetaan "automiehen kaupunki". Se kuvaa Rauman mukaan sitä, mitä koko planeetalle on tapahtunut.

–  On ennen kaikkea edistetty automiehen asiaa ja tulevat sukupolvet, lapset, eläimet ja luonnonympäristöt ovat olleet toissijaisia.

Kirjailija näkeekin selvän linkin ekokatastrofin ja lapsiin kohdistuvan sorron välillä.

–  Ekokatastrofi on sukupolvien välinen konflikti. Aikuiset ovat tehneet heitä hyödyttäviä ratkaisuja välittämättä siitä, minkälaiset seuraukset päätöksillä on lapsille ja tuleville sukupolville. Aikuiset eivät ole pitäneet huolta lasten eduista. Lapsilta on käytännössä viety mahdollisuudet elää samalla tavalla hyvää elämää, Rauma sanoo.

"Keskustelusta suljetaan ulos aikuisten vastuu"

Rauma toivoo, että kirjan saaman Finlandia-palkinnon myötä keskusteltaisiin lapsiin kohdistuvasta sorrosta ja siitä, minkälaista leikkauspolitiikkaa Suomessa on tehty ja minkälaisia seurauksia sillä on ollut.

–  Kirjaa lukiessa voi olla helppo tuudittautua siihen, että olipa 1990-luvulla kauheat kouluajat ja lapsilla hankalaa, mutta tosiasiahan on se, että nykykoululaiset ovat huomattavasti kiristetymmässä ja huonosti resursoidummassa koulussa kuin minä olin. Se on asia, mistä pitäisi keskustella.

Rauma toivoo myös voivansa vaikuttaa siihen, miten koulussa tapahtuvasta väkivallasta puhutaan. Kiusaamisen sijaan hän puhuu mieluummin kouluväkivallasta. Kiusaaminen sanana ei hänestä tee oikeutta sille, mitä on joutua systemaattisen väkivallan kohteeksi.

Hän toivoo, että kouluväkivallasta käydyissä keskusteluissa ja tehdyissä tutkimuksissa tarkasteltaisiin enemmän sitä, millä tavoin koulut ympäristöinä tuottavat väkivaltaa sen sijaan, että keskityttäisiin yksilötasolla uhrin ja väkivallan tekijän ominaisuuksiin.

–  Se tuntuu uskomattoman leimaavalta ja on kuin kylmää vettä uhrien niskaan. Kun puhutaan lasten ominaisuuksien ja kouluväkivallan yhteyksistä, suljetaan keskustelusta ulos aikuisten ja kouluympäristön vastuu siitä, millainen paikka koulu on.

Rauma näkee, että mitä stressaavampia, ahdistavampia ja painostavampia ympäristöjä koulut ovat, sitä todennäköisimmin niissä on väkivaltaa myös lasten välillä. Kouluissa, joita hän lapsena kävi, aikuisilla oli hänen mukaansa hyvin vihamielinen suhtautuminen lapsiin ja esimerkiksi lapsille huutaminen oli hyvin yleistä.

–  Jos koulussa vallitsee sellainen kulttuuri, että aikuiset voivat purkaa aggressioitaan lapsiin huutamalla tai kyykyttämällä, ei mielestäni ole hirveän ihmeellistä, että myös lasten keskuudessa vallitsee tällainen vahvimman oikeus -mentaliteetti.

Opettajien lapsiin käyttämän vallan väärinkäyttö ei ole viime vuosikymmenille jäänyt ilmiö. Tuoreimman kouluterveyskyselyn mukaan perusopetuksen kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista kuusi prosenttia oli kokenut kiusaamista opettajan tai muun koulun aikuisen taholta.

Kyselyn tulos pitäisi Rauman mukaan ottaa äärimmäisen vakavasti. Suomessa käytössä olevat kouluväkivallan vastaiset ohjelmat, kuten Kiva-koulu, eivät pysty reagoimaan tilanteeseen, jossa opettaja on väkivallan tekijä, Rauma sanoo.

–  Tosiasia on se, että lasten oikeusturva on todella heikko, jos joutuu opettajan systemaattisen väkivallan uhriksi.

Kalevi Jäntin palkinto vei kohti täyspäivästä kirjoittamista

Rauma oli nyt ensimmäistä kertaa ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi, mutta hänen aiemmat teoksensa ovat keränneet muita palkintoja sekä palkintoehdokkuuksia.

Esikoisromaani Katoamisten kirja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Toinen romaani, Seksistä ja matematiikasta, toi Raumalle Kalevi Jäntin palkinnon sekä Tulenkantaja-palkinnon. Lisäksi se oli ehdolla Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon, Toisinkoinen-palkinnon sekä Helmet-kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

–  Varsinkin Kalevi Jäntin palkinto tuntui validoivan (vahvistavan) tosi paljon omaa tekemistä ja uraa. Sen jälkeen on ollut helpompi keskittyä täyspäiväisesti kirjailijana työskentelemiseen. Tämä on kuitenkin epävarma ala, jossa rahoitus ei ole koskaan itsestään selvä asia, Rauma sanoo.

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaminen suuresta, ajankohtaisesta yhteiskunnallisesta ongelmasta kertovalla romaanilla tuntuu Raumasta "ihan hirveän tärkeältä".

–  Tietenkin se on myös tunnustus kaunokirjallisesta työstä. Hävitys on minulle taideteoksena tärkeä, ja se on taiteellisesti hyvin virittynyt kirja, mutta se on myös yhteiskunnallinen ja poliittinen kirja.

Lue myös: Tässä ovat kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat! Valitsijalautakunta luki lähes 200 kirjaa, voittajan valitsee piispa Mari Leppänen

Tieto-Finlandian ehdokasteokset kertovat muun muassa rukiin historiasta ja siitä, mikä saa meidät ruokkimaan ympäristötuhoa

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiasta kilpailee kuusi teosta