Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2020 on saanut Anni Kytömäki teoksellaan Margarita. Voittajan valitsi Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu.
Linnulle kirja oli silmiä avaavaa historiaa Suomen sodanjälkeisen ajan ihmiskohtaloista ja luonnon kohtelusta. Hän kehuu kirjan kieltä kirkkaaksi ja loppuuun saakka mietityksi.
Margarita on Anni Kytömäen kolmas teos. Hän oli jo 2014 esikoisellaan Kultarinta Finlandia-ehdokkaana. Kaikki hänen romaaninsa ovat käsitelleet maamme historiaa; 1800-lukua, kansalaissotaa ja nyt sodanjälkeistä rakentamisen aikaa, jonka rattaisiin ihminen puristuu.
Menneisyys on täynnä mahdollisuuksia!
Pidätkö enemmän menneisyydestä kuin nykyhetkestä?
– Kyllä! Menneisyys on täynnä mahdollisuuksia ja nykyisyys näyttää aika ankealta, naurahtaa kirjailija.
– Kirjoissani käsitellään paljon luonnonsuojelua, rauhanaatetta ja muita yhteiskunnallisia virtauksia. Niistä on Suomessakin puhuttu jo 1800-luvulta saakka. Ehkä se sitten vähitellen johtaa toimintaan, kun ymmärretään, että näistä asioista on puhuttu jo kauan.
Anni Kytömäki on luonnon tarkkailija, hän kulkee metsissä ja jokivarsilla kotiseudullaan Hämeenkyrössä. Margaritaan hän löysi ideansa vedestä. Kotiseudun joessa elää uhanlainen laji, jokihelmisimpukka, jota löytyy vielä Lapista ja muutamista Etelä-Suomen joista.
– Jokihelmisimpukka on elänyt dinosaurusten ajoilta. Vanhimmat elävät yli 200-vuotiaiksi. Minua alkoivat viehättää nämä pienet evoluution supersankarit, jotka ovat säilyneet.
Ihmisen hiljaisuutta ei arvosteta – eikä simpukan
– Hiljaisuudessa on voimaa. Ne elävät joen pohjassa kuorensa suojassa. Ja meidän ihmisten maailmassa pitäisi tulla ulos kuorestaan ja avautua maailmalle ja olla ulospäinsuuntautunut.
– Tällaista hiljaisuutta ei meillä oikein arvosteta, pohtii Anni Kytömäki.
– Mutta nämä kuoreensa sulkeutuneet simpukat ovat selviytyneet siitä, mihin isot ja äänekkäät ovat menehtyneet – vaikkapa asteroidi-isku maapallolle 65 miljoonaa vuotta sitten tappoi hirmuliskot.
Kytömäki omistaa Margarita-teoksensa maan ja veden hiljaisille.
– Aloin simpukoiden äärellä miettiä tarinaa, joka yhdistäisi nämä eläimet ja tarkkailijaluonteiset ihmiset, omassa kuoressaan viihtyvät. Kirja on heidän puolustuspuhe.
Traumat ja sota yleinen teema
Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu otti tehtävän vastaan innolla viime keväänä, jolloin häntä pyydettin voittajan valitsijaksi.
– Olihan siinä aikaa, kun koronan takia olivat konserttisalit kiinni. Aloin innolla lukea suomalaista kaunokirjallisuutta ja ajattelin, että sitten syksyn tullen olisin jo kenties lukenut finalistit. Mutta eihän siinä niin käynytkään.
Vastaan tuli uusia kirjoja ja kuuden finalistin joukossa pari aivan uuttakin kirjailijaa.
– Kaikille finalisteille yhteistä on yksilön kärsimyksen ja traumojen kuvaus ja miten he ongelmineen selviävät yhteiskunnassa. Historia ja sota nousivat myös vahvasti esiin.
Milloin aloitimmekaan luonnon tuhoamisen?
Näin on myös teoksessa, jonka Lintu valitsi lopulta voittajaksi. Anni Kytömäen Margarita kuvaa sodanjälkeisen Suomen jälleenrakentamista sekä ihmisen sen aikaista suhdetta luontoon. Niin ihmiset kuin metsät määrätään tehtävään: runnellun maan nostamiseen.
Päähenkilönä on nuori ja hauras tyttö, Senni, joka etsii isättömänä ihmisarvoaan - ja rakastaa luontoa. Senni haluaa olla yhtä ikimetsien kanssa ja taistelee jokihelmisimpukan pelastamiseksi, vaikka haluaisi itse vetäytyä kuoreensa.
– Urbaanina ihmisenä en ajattele tämän kirjan jälkeen, että olisin yhtä puiden kanssa, mutta Margarita havahdutti minut miettimään, milloin olemme aloittaneet luonnon tuhoamisen, pohtii Hannu Lintu.
– Tänään me hyvin tiedämme, miten vaikutamme siihen, että ilmasto voi huonosti. Mutta mikä on tämän tuhon historia - Margarita avasi silmäni tämän asian äärellä.
Miesten tehtävänä sotia – naisten synnyttää
Sennillä on myös kaipuu, joka täyttyy juhannuksen märässä metsässä miehen kanssa. Teos on myös kuvaus yksilönvapaudesta – tai sen puuttumisesta.
Miesten tehtävä oli uhrata itsensä rintamlla, Senni laitetaan synnyttämään.
Anni Kytömäki muistuttaa, että yhteiskunnassa on yhä samansävyistä ajattelua.
– Synnytystalkoot ei ole mikään hauska heitto. Sotien jälkeen piti synnyttää uusia ihmisiä mahdollisiin uusiin sotiin. Nyt pitäisi synnyttää uusia veronmaksajia. Tämä on loukkaavaa, kajotaan yksilön valintoihin, vaikka lasten hankkiminen on jokaisen oma valinta.
– Jo 1800-luvulla oltiin huolissaan siitä, että ihmiset loppuvat maailmasta, hymähtää kirjailija.
Hienoa kieltä ja huomisen toivoa
– Ajatus siitä, että yksilönvapautta on kahlittu vielä sodan jälkeenkin – onhan se aika kauhistuttavaa, sanoo Hannu Lintu.
– Uskon, että tänään meillä on paremmat mahdollisuudet vapauteemme, mutta tämä teos on hyvä muistutus siitä, että yhteiskunta voi rajoittaa meitä nytkin, kun elämme poikkeusoloissa.
– Lämpenin Margaritalle pikkuhiljaa, kun tajusin, miten monikerroksisen syvä kirja se on. Voin palata sen ääreen uudellen ja löydän siitä uusia ulottuvuuksia. Se juuri on hyvän taideteoksen merkki.
Lintu myöntää, että kirja ei ole aivan helppo, mutta juoni on palkitseva ja yllättävä.
– Ja sen kieli on loppuun mietittyä ja kirkasta. Kaikkia murresanoja en edes ymmärtänyt, mutta tämä on vain osoitus suomen kielen rikkaudesta. Margarita on hieno romaani, raskaista tapahtumista huolimatta toivoa antava.