"Joskus riskit realisoituvat", kommentoi Pro sijoitusta Samppa Lajusen hotelliin

Ammattiliitto Pro
Pro on alkuvuoden aikana järjestänyt lakkoja vauhdittaakseen ratkaisujen saavuttamista teknologiateollisuuden työehtosopimusneuvotteluissa. Lehtikuva
Julkaistu 09.02.2025 18:51

MTV UUTISET – STT

Ammattiliitto kertoo, ettei se aio sijoittaa The Hotel Maria -hankkeeseen enää lisää rahaa.

Ammattiliitto Pron talous- ja hallintojohtaja Jani Salenius kertoo, että ammattijärjestö on irtautumassa olympiavoittaja Samppa Lajusen hotellihankkeesta. Saleniuksen mukaan liitto ei enää sijoita projektiin.

– Toivottavasti hotelli löytää tulevaisuudessa hyvän tavan toimia. Me emme siinä enää ole mukana, Salenius sanoi STT:lle sunnuntaina.

Liitto on menettämässä miljoona euroa, jotka se sijoitti vuonna 2021 Lajusen kiinteistösijoitusyhtiön Samla Capitalin sijoitusrahaston kautta Helsingin Kruununhaassa sijaitsevaan The Hotel Mariaan.

– Sijoitustoimintaan kuuluvat riskit. Joskus riskit realisoituvat, joskus menee huonosti, Salenius kommentoi.

Lajunen houkutteli hotelliprojektiin sijoittajia puhumalla "ultraluksuksesta", jolle Helsingissä oli hänen mukaansa kysyntää.

Pron talousjohtajan mukaan sijoitus oli lähtökohdiltaan hyvä ja hotellihanke hieno. Salenius sanoo, että tilanne on muuttunut Ukrainan sodan ja matkustamisen muutosten myötä.

Miljoonan euron tappio ei ole talous- ja hallintojohtajan mukaan merkittävä liiton sijoituskokonaisuutta katsoessa.

Sijoittajilta pyydetty lisää rahaa

STT uutisoi lauantaina, että Lajusen hotelliprojektin todellista tilaa ja arvon laskua ei ollut paljastettu sijoittajille. Hotellirahaston sijoittajat saivat tietää torstaina, että sijoitusten haihtuminen uhkaa maanantaina.

Salenius ei halua arvioida, onko hankkeen raportointi ollut asianmukaista.

– Riskeistä on kerrottu ja on tullut ilmi myös matkan varrella, kun on alettu pyytää lisäsijoituksia, Salenius sanoi.

Vielä Samla Capitalin verkkosivuilla vuonna 2022 julkaistussa tiedotteessa Salenius hehkutti, että Prolla on kunnia olla hankkeessa mukana. Hän kuvaili tuolloin hanketta inspiroivaksi. Pron suositukset nousevat esiin myös viime vuonna tehdyissä julkaisuissa.

STT:n tietojen mukaan hotellirahaston sijoittajat saivat ensimmäistä kertaa tiedon sijoituksiensa haihtumisesta loppuvuonna 2024. Hotelliprojektiin oli raportin mukaan uponnut yli 130 miljoonaa euroa ja sijoitusten arvo pudonnut nollaan.

Sijoittajille torstaina lähetetyn viestin mukaan hotelli on ollut myynnissä ja sen suurin lainoittaja haluaa maanantaihin mennessä allekirjoittaa sopimuksen parhaan tarjoajan kanssa. Myyntihinta on niin alhainen, että sijoittajat menettäisivät sijoituksensa kokonaan.

Myynnin vaihtoehtona tarjottiin lainan uudelleenrahoitusta, mikä vaatisi noin 10–12 miljoonan euron lisäsijoitukset.

Jäsenistölle ei vaikutuksia

Pron puheenjohtaja Niko Simola sanoi STT:lle, että liiton jäsenistöön sijoitustappiolla ei ole suoraa vaikutusta. Hän ei halunnut kommentoida, miten ammattiliitto on päätynyt sijoittamaan Lajusen projektiin.

Pro on alkuvuoden aikana järjestänyt lakkoja vauhdittaakseen ratkaisujen saavuttamista teknologiateollisuuden työehtosopimusneuvotteluissa. Liiton sijoituksilla rahoitetaan lakkokassaa, josta voidaan maksaa jäsenille avustusta lakon aikana.

STT tavoitteli sunnuntaina myös hankkeeseen yli miljoonan sijoittanutta Hengityssairauksien tutkimussäätiötä, jonka toimitusjohtaja Jukka Jyräsalo vastasi tekstiviestitse, ettei säätiöllä ole asiaan kommentoitavaa.

Samppa Lajunen ei perjantaina halunnut kommentoida STT:lle asiaa.

Lue lisää: Samppa Lajunen johdatti asuntosijoittajien rahaa ultraluksushotelliinsa – hotellirahaston arvo katosi yllättäen

Tuoreimmat aiheesta

Sijoittaminen