Kansalaisjournalisti yöksi putkaan anarkistien kanssa – sakotettiin virkamiehen vastustamisesta

Poliisi Rikoskuvitus putka
Puolueettomaksi kansalaisjournalistiksi itseään kuvaava Timo Korpi joutui putkaan, kun hän oli kuvaamassa anarkistien vastamielenosoitusta itsenäisyyspäivänä. Kuvituskuvaa.Lehtikuva
Julkaistu 08.12.2015 10:41(Päivitetty 10.12.2015 14:13)

MTV UUTISET

Puolueettomaksi kansalaisjournalistiksi itseään kuvaava Timo Korpi vietti sunnuntain ja maanantain välisen yön putkassa.

Mies otettiin kiinni itsenäisyyspäivän iltana, kun hän oli seuraamassa anarkistien vastamielenosoitusta kärkijoukossa. Hän kertoo julkisessa Facebook-päivityksessään, että tiedosti riskin joutua pidätetyksi tilanteessa.

"Olin kyllä tietoisesti “siellä missä tapahtui” ja tuolla hetkellä olin ainoa median edustaja. Tiesin ettei poliisia kiinnosta että olin antanut itse itselleni tällaisen kansalaisjournalistin statuksen mutta arvelin että pidätyksenkin uhalla kuvaamista pääblokin luona oli arvokasta jatkaa."

Putkayö ei siis ollut täysin ennakoimaton, mutta sen sijaan Korpi yllättyi oman kertomansa mukaan siitä, että hän sai 180 euron sakon virkamiehen vastustamisesta. Häntä epäillään kiven heittämisestä poliisirintamaa kohti, mitä ei hänen mielestään tapahtunut.

"En edes vastustanut virkavaltaa sillä poistumiskäskyä en missään kohtaa kuullut, jos se annettiin. Silti sain illalla jaetuista rikosnimikkeistä vakavimman. Tällaisen mielivaltaisuuden kohtaaminen tuntuu aika turhauttavalta."

Ylikomisario Juha Hakola Helsingin poliisilaitokselta sanoo, ettei voi ottaa juurikaan kantaa yksittäiseen tapaukseen, mutta kehottaa Korpea valittamaan sakoistaan, jos ne tuntuvat väärillä perusteilla annetuilta.

– Hänelle on varmasti sakko annettu, jos hän niin kertoo. Samassa yhteydessä hänelle on kerrottu, millaisen menettelyn kautta sakosta voi valittaa. Jos hän tekee valituksen, asia tietysti selvitetään, Hakola sanoo.

– Sakosta selviää myös sakon antajan nimi ja toimii siten tapahtuneen todistajana, Hakola sanoo.

Timo Korven Facebook-päivitys:

Oikaisu: Juttua on muutettu 10.12 kello 14.13. Timo Korven titteliksi on muutettu hänen omasta pyynnöstään "kansalaisjournalisti", kun alkuperäisessä jutussa häntä tituleerattiin "journalistiksi". Myös otsikkoa muutettiin.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa