Entisen pääministerin, kansanedustaja Juha Sipilän (kesk.) kimppuun käytiin viime viikolla Eduskuntatalon ulkopuolella.
Sipilä sanoi MTV Uutisille, että kyse ei ollut pienestä tönäisystä, vaan hänen kimppuunsa käytiin nyrkeillä. Sipilä kertoo välikohtauksen tapahtuneen viime torstaina keskellä päivää.
MTV Uutiset kysyi puoluejohtajien tuntemuksia Sipilään kohdistuneen hyökkäyksen johdosta. Puoluejohtajat ovat järkyttyneitä.
Suomen nykyinen pääministeri Sanna Marin (sd.) toteaa, että vakava teko on loukkaus Sipilää itseään sekä koko eduskuntainstituutiota kohtaan.
– Kansanedustajien pitää voida nauttia fyysistä koskemattomuutta. Toki me ymmärrämme sen, että ihmiset lähestyvät sanoin ja antavat kovaakin palautetta, mutta missään nimessä fyysisen koskemattomuuden loukkausta ei voida hyväksyä. Tämä on vakava ja tuomittava teko, Marin totesi MTV Uutisille.
– Yleisesti ottaen jokaisen meistä tulee huolehtia, että kohtelemme kanssaihmistä asiallisesti ja pidämme huolta siitä, että yhteiskunnallinen ilmapiiri on sellainen, että ymmärretään se, että toisen ihmisen kimppuun ei voida käydä, sanoo Marin.
Lue myös: Juha Sipilä kertoo välikohtauksesta MTV Uutisille: Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla"
Orpo: Ennenkuulumatonta
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo pitää tekoa ennenkuulumattomana Suomessa.
– Vieläpä oikein kunnolla (käyty) kimppuun. Täysin tuomittavaa, ei kuulu Suomeen. Nyt ihan oikeasti malttia ihmisille, Orpo toteaa.
– Suomessa nyt ymmärretään, että vihanpito toisiamme ja toisia suomalaisia kohtaan pitäisi pysäyttää, hän kiteyttää.
"Varoittava esimerkki"
Vihreiden puheenjohtajan, sisäministeri Maria Ohisalon mukaan kaikki väkivalta on tuomittavaa.
– Väkivalta on aina tuomittavaa, kun se kohdistuu demokraattisesti valittuihin poliitikkoihin, oli se henkistä tai fyysistä. Se kohdistuu laajemmin koko demokraattiseen yhteiskuntaan ja oikeusvaltioon, Ohisalo summaa.
Ohisalo muistuttaa viimeaikaisista tapahtumista maailmalla.
– Ei ole erikseen sosiaalista mediaa ja jotain muuta maailmaa. Kaikki se miten kieltä käytetään, kyllä se näkyy kaduilla lopulta. Erityisesti poliitikkojen ja näkyvässä roolissa olevien ihmisten tehtävä on avoimesti tuomita väkivaltaiset teot ja toiminnot.
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kertoo, että tapaus on järkyttänyt häntä syvästi.
– Muistuttaa meitä siitä, että sanoista on sittenkin lyhyt matka tekoihin. Tämä on varoittava esimerkki, sanoo Saarikko.
"Fyysisen koskemattomuuden hinta aika halpa"
MTV Uutiset kysyi puoluejohtajien kommentteja ennen Ilta-Sanomien puheenjohtajatenttiä.
Oppositiopuolue perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei tässä yhteydessä halunnut kommentoida Sipilään kohdistunutta tekoa MTV Uutisille.
Halla-aho kommentoi asiaa itse tentissä.
– Olisi toivottavaa, että ihmiset yleensä kunnioittaisivat toistensa fyysistä koskemattomuutta. Emme vielä tiedä mikä tämän tapauksen takana oli. Rikosseuraamuksia tarkastellen ihmisen fyysisen koskemattomuuden hinta on aika halpa, Halla-aho sanoi Ilta-Sanomien puheenjohtajatentissä.