Laulu rakkaudelle -ohjelman seuraavassa jaksossa Arttu Wiskari saa tuplayllätyksen. Hänen kanssaan yllätysten tuoliin istuu myös hänen vaimonsa Pauliina.
Laulu rakkaudelle -ohjelmassa Arttu Wiskarin yllättää hänen vaimonsa Pauliina sekä se toinen perhe, eli bändi. Kappale Halla ja etelätuuli on Wiskarin keikkabussin suosikkibiisejä, ja nyt sen saapuu esittämään Antti Railio.
Arttu Wiskari kertoo ystävänsä Antti Railion saavan usein myös hänen versioitaan kappaleesta puhelimeensa.
– Minä olen laittanut Antille humalassa varmaan sata viestiä, missä laulan Halla ja etelätuuli, Wiskari hekottelee esityksen jälkeen.
Luvassa on myös tuplaylläri, kun yllätyksiä vihaava Pauliina-vaimokin istutetaan penkkiin ja pariskunta saa kuulla hääkappaleensa mieheltä, jonka he olisivat toivoneet häihinsäkin.
– Tarina kertoo, että tuo biisi, jonka esitän on ollut heidän hääkappaleensa. Heillä oli ilmeisesti ollut toiveena, että olisin tullut sen esittämään heidän häihinsä, mutta sinä samana päivänä oli meidän bändin rumpalin häät, joissa olin vieraana. Joten Arttu oli kuullut tästä eikä sitten edes kehdannut kysyä minua sinne, Juha Tapio kertoo.
Tapio kertoo, että hänestä on mahtavaa päästä nyt esittämään pariskunnalle heidän hääkappaleensa. Juha Tapio esittää kappaleensa Vuodet vieriä saa.
Pariskunta tapasi toisensa Aitoon Kirkastusjuhlilla vuonna 2011.
– Pauliina oli juuri muuttanut Espanjasta Suomeen eikä hän tiennyt, kuka Arttu Wiskari on. Hän tuli sitten bändin takahuoneeseen kysymään minua, jotta voisi toimittaa raiderini sinne. Kun hän lähti, sanoin meidän kitaristille, että vau, Wiskari kertoo.