Juha Tapion kasvot ja nimi joutuivat osaksi röyhkeää nettihuijausyritystä – suosikkilaulaja vastaa: "Jos pyydän rahaa, älkää antako"

1:00img
Juha Tapio kertoo, miltä tuntui kun hänen nimeään ja kasvojaan käytettiin huijaustarkoituksessa.
Julkaistu 19.01.2020 07:01
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Juha Tapio korostaa, ettei hän koskaan pyytäisi itse faneiltaan rahaa mitään tarkoitusta varten. 

Suosikkilaulaja Juha Tapio joutui vuonna 2019 osaksi erikoista vyyhtiä, kun hänen kasvonsa ja nimensä liitettiin osaksi nettihuijausyritystä. Tapiosta tehtiin sosiaaliseen mediaan valeprofiili, jonka kautta hänen ihailijoitaan lähestyttiin. Valeprofiilin kautta faneilta pyydettiin rahaa, jota jotkut olivat valmiita antamaan. 

Eräs Tapion naispuolinen fani oli saanut Facebookin kautta viestin henkilöltä, joka esiintyi laulajana. Viestissä sanottiin, että Tapio tarvitsee rahaa avioeroprosessiin ja ettei asiasta saisi kertoa ulkopuolisille. Viestissä pyydetty summa oli 10 000 euroa. Huijausyritys huomattiin pankissa, kun nainen oli siirtämässä pyydettyjä rahoja tilille. 

Tapio kertoo saaneensa tietää tapauksesta itse luettuaan asiasta lehdestä. 

– Tosi väärältähän se tuntuu ja tosi ärsyttävältä. Noita on ilmeisesti tosi vaikeaa jäljittää, mutta toivon, että niitä pystyttäisiin jäljittämään. Vaikka ei saataisi tekijää kiinni, mutta saataisiin vaikka edes estettyä tuollainen toiminta. 

LUE MYÖS: Juha Tapio kertoo avoimesti mikä auttaa jaksamaan huippu-uran paineiden keskellä: "Sanotaan suoraan, että se on rakkaus"

– Mutta tiedoksi nyt kaikille, että jos mulle tulisi vaikka akuutti rahantarve, niin sitten mä varmaan keskeyttäisin keikkatauon ja lähtisin kiertueelle. Että jos mä pyydän rahaa, niin älkää antako. 

Laulaja ei ole itse tehnyt tapauksesta rikosilmoitusta ja hän tietää siitä itse niin paljon, kuin mitä mediassa on aiheesta kirjoitettu. Mikäli vastaavia tapauksia vielä ilmenee, aikoo hän olla valppaana ja puuttua tilanteeseen, mikäli tieto siitä ei ole ehtinyt saavuttaa viranomaisia. 

– Toivotaan, ettei näitä enää tule. 

Tuoreimmat aiheesta

Juha Tapio