Juhamatti Aaltonen sanoo nyt suorat sanat: ”En ole enää niin hyvä”.
Jääkiekon SM-liigassa Pelicans teki kevään alussa nimekkään hankinnan, kun se värväsi Juhamatti Aaltosen takaisin Lahteen.
Muun muassa Leijonista tuttu taitohyökkääjä Aaltonen, 38, on pelannut nyt aiempaan nähden hyvin erilaisessa roolissa: nelosketjun laidassa, eli jarruvitjassa. Uransa aikana Aaltonen on totuttu näkemään tulosketjuissa eli ykkös- tai kakkosvitjoissa.
Aaltonen tiedosti sen, mitä tuleman pitää, kun hän palasi Lahteen.
– Ymmärrän sen, että en ole enää niin hyvä, mitä olin aikoinaan. Eihän mun taidot sun muut ole minnekään hävinneet, mutta en vain ole enää niin hyvä, Aaltonen sanoo suoraan MTV Urheilulle.
Aaltonen metsästää nyt uransa neljättä Suomen mestaruutta. Kaikki aiemmat SM-kullat ovat tulleet Kärppien paidassa.
0:56
Aaltonen ponnisti kuitenkin isosti maailmalle juuri Lahdesta, missä hän takoi kaudella 2009–10 runkosarjassa peräti 28 maalia Pelicansille.
– Tästä hommasta on huokunut nyt sellaista itseluottamusta ja rauhallisuutta. Tuntuu, että ei ole koskaan hätä, vaan kaikki on kunnossa. Ihan sama mitä tapahtuu, niin homma jatkuu. Onko tuo sitten voittamisen kulttuuria vai uskoa siihen, että voimme voittaa – en tiedä. Nuo (termit) ovat kuitenkin loppupeleissä vain kliseitä, Aaltonen aloittaa.
Sanonta ”voittamisen kulttuuri” on nyt vahvasti esillä nimenomaan Tapparan kohdalla, jonka Pelicans kohtaa lauantaina alkavassa finaalisarjassa. Kirvesrinnat kun voittivat mestaruuden sekä toissa että viime keväänä.
– Ei pelkällä voittamisen kulttuurilla tee mitään noissa peleissä. Joo, pelaajalla tai toimijalla saattaa olla kokemusta samoista hetkistä ja paikoista, mutta tämäkin meidän joukkueemme (Pelicans) hävisi viime vuonna finaalit. Nuo ovat parhaita kokemuksia, kun häviää tuollaisia pelejä. Epäonnistumiset ovat parhaita oppimisen hetkiä, ihan normaalin elämänkin puolella. Silloin tietää, että miten hommia ei kannata tehdä, Aaltonen painottaa.
0:28
2:09
1:07
0:49