Julkkikset kilpasilla hyväntekeväisyysrallissa

Julkaistu 29.01.2016 18:52
Toimittajan kuva

Mikko Autio

mikko.autio@teknavi.fi

@mikkoau

FIA:n ja AKK:n Turvassa Tiellä - nuorten liikenneturvallisuuskampanjaan kuuluvana osana ajettiin toista kertaa järjestettävä leikkimielinen jääratakilpailu Rovaniemellä. Tänä vuonna kärkisijoista olivat kisaamassa muun muassa nelinkertainen rallin maailmanmestari Tommi Mäkinen ja kaksinkertainen maailmanmestari Marcus Grönholm.

Autourheilujärjestöjen kanssa yhteistyössä toteutettu BMW Business Rally järjestettiin ensimmäisen kerran vuosi sitten. Tapahtumalla kerätään rahaa nuorten liikenneturvallisuustyöhön. Tänä vuonna muun muassa kilpailunumeroiden huutokaupalla kerättiin hyvänä alkuna tälle vuodelle yli 8 000 euroa.

Leikkimielinen kilpailu ajettiin jääradalla BMW M135i xDrive -autoilla. Lopulta kilpailun voitti viime vuonna kakkoseksi jäänyt Marcus Grönholm. Toiseksi sijoittui AKK:n juniorivalmennustiimin Jari Huttunen ja kolmannelle sijalle ylsi Tommi Mäkinen. Yksilökilpailun lisäksi jääradalla ajettiin joukkuekilpailu, ja sen voittivat Tommi Mäkinen ja Jari Huttunen.

Galleria

Tuoreimmat aiheesta

BMW