50 000 euroa maksaneen BMW:n moottoriin tuli vakava vaurio – kuluttajan mukaan myyjäliike pimitti olennaisen asian

BMW logo
Hintavan BMW:n moottoria oli ohjelmoitu luvattomasti, kertoo Kuluttajariitalautakunnan päätös.
Julkaistu 15.08.2024 06:28
Toimittajan kuva

Mikael Mikkonen

mikael.mikkonen@mtv.fi

Osapuolet ovat eri mieltä siitä, onko kyseessä myyjän vastuulla oleva virhe ja mikä on myyjän vastuu, kertoo Kuluttajariitalautakunnan heinäkuussa esitelty päätös.

Kuluttaja osti vuoden 2023 alussa myyjäliikkeeltä vuonna 2018 käyttöönotetun BMW:n X5 -mallia olevan auton, jonka hinta oli 50 000 euroa. Kaupanteon aikaan auton matkamittarissa oli 74 000 kilometriä.

Kuluttaja vaatii myyjäliikkeeltä kaupan purkamista ja perusteli tätä vedoten autossa ilmenneeseen moottorin korjaustarpeeseen ja viritykseen.

Ostajan perusteluissa sanotaan, että auton moottoria oli ohjelmoitu luvattomasti ennen kauppaa, mistä myyjä ei ollut kertonut kuluttajalle. Ohjelmointi aiheutti kuluttajan mukaan moottorin pahan vaurioitumisen.

Moottorissa todettiinkin korjaamolla mäntävaurio, jonka todennäköinen syy oli moottorille tehty ohjelmointi. Kaikissa BMW:n sylintereissä oli jälkiä ohivuodosta ja joissakin jälkiä kiinnileikkaamisesta. Osassa mäntiä oli ylikuumenemista tai sulamista. Öljy oli huonolaatuista, vaikka huolto-ohjelman mukaan öljynvaihtoon oli vielä aikaa. Öljyn seassa oli myös metallia. 

Lue myös: Astmasta kärsivä Liisa osti vuonna 2023 tuliterän Nissanin, jota vaivaa harmillinen pölyongelma – näin kommentoi maahantuoja

Ratkaisupyynnön liitteenä on kuvia sisältävä tavarantarkastajan lausunto. Havaitut vauriot ovat tyypillisiä ahdetun bensiinimoottorin ohjainlaitteen
ohjelmoinnista johtuvia seurannaisvaurioita.

Tavarantarkastaja on selvittänyt vauriota ja arvioinut moottorin korjauksen maksavan noin 12 000 euroa. Tavarantarkastus on puolueeton ja tekninen tarkastus, jonka perusteella asiantuntija antaa perustellun näkemyksensä.

Kuluttajan mukaan myyjäliike on toiminut tuottamuksellisesti, koska tämä ei ollut kertonut auton ohjelmoinnista.

Kuluttaja oli myös korjauttanut vian takailmajousissa. Tavarantarkastajan mukaan ilmajousien normaali kestoikä on huomattavasti toteutunutta pidempi. Kuluttaja vaatii korvauksia vuokra-autosta, vikaselvityksistä, ilmajousien korjauksesta, tavarantarkastajan palkkiosta ja auton käyttöhyödyn menetyksestä.

Toimi näin, jos käytetty auto ei vastaa sovittua. Juttu jatkuu videon alla.

1:25img

Jos käytetyssä autossa on vikaa, milloin voi vaatia kaupan purkamista?

Myyjä kiisti vaatimuksen

Myyjäliike kiistää kuluttajan vaatimuksen ja vaati auton toimittamista sille vikaselvitystä varten. Myyjä ei kieltäytynyt virheen oikaisusta. Myyjä toteaa, että asiakas reklamoi ilmajousista ajettuaan autolla 15 000 kilometriä. Myyjän mukaan kyse on normaalin kulumisen aiheuttamasta korjaustarpeesta.

Asiakkaan moottorista tekemästä reklamaatiosta myyjä arvioi, että moottorin korjaaminen voisi olla mahdollista. Myyjä tarjoutui maksamaan noin 60 prosenttia uuden moottorin kustannuksista. Käytetyn ja toimivan moottorin vaihto maksaisi myyjän mukaan noin 5 000 euroa.

Vikaantui epätavallisen nopeasti

Lautakunta katsoo, että kaupan kohteena ollut auto on vikaantunut sen ikään ja ajomäärään nähden epätavallisen nopeasti. Moottorin tulisi kestää huomattavasti enemmän.

Lautakunta arvioi, että todennäköinen syy moottorivaurioille on moottorin ohjelmoinnin muuttaminen, kuten tavarantarkastaja on todennut. Ilmajousissa oli niin ikään ilmennyt korjaustarvetta ennenaikaisesti.

Lue myös: Asiakas osti liikkeestä käytetyn Bemarin – auto paljastui ulkomailla lunastuskuntoon kolaroiduksi

Kuluttajariitalautakunta arvioi, että autossa ilmenneellä virheellä on ollut olennainen merkitys auton arvon ja käyttökelpoisuuden kannalta. Myyjä ei myöskään korjannut virhettä kohtuullisessa ajassa.

Kaupan kohde on siis ollut virheellinen kuluttajasuojalaissa tarkoitetulla tavalla. Lautakunta katsoo ratkaisussaan, että kuluttajalla on oikeus purkaa tekemänsä kauppa. Myyjän on siis palautettava kauppasumma, mukaan lukien mahdollisen osamaksusopimuksen kulut sekä maksettava palautettavalle summalle tuottokorkoa.

Myyjän on myös korvattava vuokra-auto (480 euroa), jota kuluttaja tarvitsi virheestä aiheutuneesta syystä.

Lisäksi myyjäliikkeen on korvattava kulut vikaselvityksestä (1 315,53 euroa) ja tavarantarkastajan palkkiosta (3 429,94 euroa). Ilmajousien korjaaminen jää kaupan purkamisessa myyjän hyödyksi ja tästä myyjän on korvattava 500 euroa. Myyjän tuottamuksesta ei ole näyttöä, joten käyttöhyödyn korvaamiselle ei ole perusteita.

Kuluttajalle on sitä vastoin syntynyt autosta käyttöhyötyä, josta hänen on maksettava liikkeelle kohtuullinen korvaus.

Kuluttajariitalautakunnan ratkaisut ovat suosituksia, eikä niitä ole pakko noudattaa.

Lue myös: Miten autoliikkeissä höynäytetään asiakasta? KKV:n tutkimus paljastaa "lukuisia kertoja" toistuvan tilanteen – "Ilman minkäänlaista sovittelun mahdollisuutta"

Kiinnitä auton koeajolla huomiosi oikeisiin asioihin: Näiden havaintojen pitäisi soittaa hälytyskelloja ja kovaa

Lue kaikki uusimmat autoihin liittyvät uutiset!

Lähde: Kuluttajariitalautakunta

Tuoreimmat aiheesta

Kuluttajariidat