Osapuolet olivat erimielisiä siitä, oliko kolarihistoriasta ilmoitettu ostajalle ennen kauppoja.
Henkilö osti vuoden 2022 marraskuussa liikkeeltä vuonna 2012 käyttöön otetun BMW 335i -henkilöauton 24 000 eurolla. Auton matkamittarin lukema oli kaupantekohetkellä 121 000 kilometriä.
Ostajan mukaan myyjäliikkeestä kysyttiin, onko auto ollut kolarissa. Liikkeestä todettiin ostajan mukaan, että ei ole ollut, mutta autoon on tullut joskus pientä naarmua puskuriin ja sitä on korjattu. Ostajan kaveri löysi kuitenkin sittemmin verkosta autosta tietoja ja valokuvan, jossa näkyy autoa selvästi kolaroidun.
Auto oli myös tietojen mukaan käynyt lunastuksessa.
Ostaja toi niin ikään ilmi, että auton mittarilukema oli väärennetty. Auton alustasta oli alkanut myös kuulua naksumista. Ostaja kertoi myös, että auton vaihteisto petti. Ostaja korjasi vaihteiston, mikä maksoi 2 580 euroa.
Kuluttajariitalautakunnan ratkaisupyynnön liitteeksi ostaja on toimittanut valokuvan kolaroidusta autosta ja valokuvia auton alustasta. Liitteenä oli myös Carvertical-palvelun tietoja auton mittarilukemasta.
Ostaja vaati myyjältä kaupan purkua tai 50 prosentin alennusta kauppasummasta. Lisäksi ostaja vaati 4–000 euroa vahingonkorvausta. Vaatimus perustui auton kolarihistoriaan, autolle tehtyihin korjauksiin ja muihin ostajalle tulleisiin kuluihin.
Lue myös: Näin nopeasti pyörä lähtee varkaan mukaan – lukko irtoaa minuuteissa
Liike kiisti vaatimukset
Myyjäliike kiisti ostajan vaatimukset. Sen mukaan asiakas on ollut täysin tietoinen, että autolla on kolarihistoriaa. Liikkeen vastauksessa sanotaan, että auto oli myyty noin 5 000 euroa alle markkinahinnan. Kauppakirjassa asiakkaalle on kerrottu, että autossa on ollut vaurio etupäässä ja että se on korjattu.
Myyjän mukaan vauriot näkyvät selvästi VIN-numerolla verkosta, eikä asiaa myyjän mukaan ole yritetty peitellä. Myyjän mukaan asiakas ja hänen ystävänsä koeajoivat auton ja olivat siihen tyytyväisiä.
Liike vaati vastauksessaan, että auto viedään merkkiliikkeeseen tarkistettavaksi ajettujen kilometrien selvittämiseksi.
Lue myös: Nuoren kuskin yleisimmät mokat: Autokouluope nimeää kaksi vastakkaista "vaivaa"
Lunastuksesta kerrottava
Kuluttajariitalautakunta suositti maaliskuisessa päätöksessään yksimielisesti, että kauppa puretaan ja että myyjäliike palauttaa kuluttajalle osamaksusopimuksen perusteella jo maksetut suoritukset.
Autoa ei oltu lunastettu Suomessa, mutta valokuvien perusteella se on lautakunnan arvion mukaan lunastettu vakavasti vaurioituneena. Lautakunnan saaman selvityksen mukaan auto on lunastuksen jälkeen realisoitu 2 950 dollarilla ja siirretty Liettuaan.
Lautakunnan ratkaisukäytäntö sanoo, että ostajalle on ilmoitettava, mikäli auto on ollut vaurioituneena poistettuna liikennekäytöstä tai vakuutusyhtiön lunastama. Lautakunnan mielestä autossa ilmenneellä virheellä on ollut olennainen merkitys sen arvon sekä käyttökelpoisuuden kannalta. Vaurio on ollut huomattavasti merkittävämpi ja laajempi kuin kauppakirjan perusteella voi ymmärtää.
Kuluttaja oli tehnyt muutoksia ja korjauksia ja vaati muun muassa näiden osalta myyjältä 4 000 euroa hyvitystä. Lautakunta katsoi, että kuluttajan autosta saama käyttöhyöty kuittaa kuluttajan autolle tekemät korjaukset. Autoon tehdyt muut muutokset jäivät kuluttajan vahingoksi.
Kuluttajariitalautakunnan ratkaisut ovat suosituksia, eikä niitä ole pakko noudattaa.
Lue myös: Liikuntarajoitteisen asiakkaan Teslasta puuttui jotain oleellista – myyjän mukaan 3 800 euron hutiostos olisi pitänyt tajuta ohjekirjasta
Huomioi nämä asiat, kun kuljetat pyörää henkilöautolla: "Valitettavan usein näkee..."
Autoiletko kesälomalla Euroopassa – huomioi ainakin nämä asiat
Lue kaikki uusimmat autoihin liittyvät uutiset!
Lähde: Kuluttajariitalautakunta