Junalippu, pankkikortti ja työpaikan kulkulupa talteen ihon alle? Tuhannet ruotsalaiset innostuivat arkea helpottavista mikrosiruista

mikrosiru ihon alle
Kuvituskuva. Mies hankki mikrosirun ihonsa alle Göteborgissa, Ruotsissa 2. joulukuuta 2015.
Julkaistu 19.03.2019 18:12
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski

Ruotsissa tuhannet ovat asennuttaneet ihonsa alle mikrosirun päivittäisiä askareita helpottamaan. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.

Riisinjyvän kokoisella, NFC-tekniikkaa hyödyntävällä mikrosirulla voidaan korvata esimerkiksi avaimia, pankkikortteja sekä matkalippuja.

Esimerkiksi Ruotsin kansallinen rautatieyhtiö SJ on AFP:n mukaan ottanut käyttöönsä järjestelmän, joka mahdollistaa matkalipun ostamisen ihon alle asennettuun mikrosiruun.

Junassa lippu esitetään konduktöörille kuin mikä tahansa matkalippu, tosin sillä erotuksella, että fyysistä lippua ei ole laisinkaan. Konduktööri tarkistaa lipun skannaamalla mikrosirun matkustajan ihon läpi.

AFP:n mukaan SJ:n palvelun on ottanut vuoden aikana käyttöönsä noin 130 ihmistä. Kaikkiaan mikrosirun itseensä on asennuttanut Ruotsissa noin 3000 henkilöä.

Tuoreimmat aiheesta

Teknologia