Mediassa ja julkisuudessa puhutaan usein nimenomaan alkoholisteista. Kirjailija Ani Kellomäki muistuttaa, ettei juomisen aiheuttamia ongelmia voi mitata vain senttilitroissa.
"Arkipäiväistä tissuttelua". Niin perheessä tapahtuvaa juomista kuvasi moni tarinansa Ani Kellomäelle kertonut.
– Se näkyy vähemmän raflaavasti, mutta voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei vanhempi ole iltaisin ajokunnossa tai että juomiseen menee sen verran rahaa, että se on poissa perheen muista tarpeista, Kellomäki kuvaa.
Kellomäki kirjoitti pullon varjossa kasvaneiden nykyaikuisten tarinoista teoksen Kosteusvaurioita. Omaakin kokemusta aiheesta on: Kellomäen äiti joi liikaa hänen lapsuudessaan.
"Hävettää kirjoittaa, sillä meillä ei koskaan tapahtunut mitään kovin dramaattista. Olen lukenut niin paljon tarinoita kovista kohtaloista, hylkäämisistä, itsemurhista, väkivallasta ja vaikka mistä, että tuntuu typerältä kertoa näistä oman elämän taakoista, koska ne tuntuvat kovin pieniltä. Silti häpeä on taakka, josta haluaisin päästä eroon." Mies, 41
– Lainaus teoksesta Kosteusvaurioita
Mediassa ja julkisuudessa puhutaan usein nimenomaan alkoholisteista. Kellomäki muistuttaa, ettei suurin osa ongelmallisesti juovista ihmisistä juo dramaattisesti. Vaikka alkoholismi ei veisi rappiolle, liikajuomisesta koituu silti valtavasti huolta, häpeää ja harmia.
– Se, että keskustelua käydään aina nimenomaan alkoholismista, sulkee piiloon sen valtavasti yleisemmän liikajuomisen kulttuurin, joka Suomessa todellisuudessa aiheuttaa eniten ongelmia. Toivoisin kovasti, että kärjistysten ja totaalisten katastrofitilanteiden kuvailun sijasta meillä opittaisiin puhumaan avoimesti vähemmän raflaavasta liikajuomisesta. Siitä ihan tavalliseksi muuttuneesta tilanteesta, jossa alkoholi kuuluu melkein kaikkeen tekemiseen luonnollisena osana, Kellomäki sanoo.
– Jos puhumme aina vain ääritilanteista, tulee lapsille ja muille läheisille hyvin vaikeaksi kertoa, että myös vähemmän äärimmäinen juominen tekee pahaa ja aiheuttaa ikäviä tunteita. Varsinaisia alkoholisteja on kuitenkin Suomessa melko pieni joukko. Paljon suurempi porukka juo liikaa vähemmän vahingollisella, mutta silti haitallisella tavalla.
Juomisen aiheuttamia ongelmia ei välttämättä voikaan mitata senttilitroissa tai juomiskerroissa.
– Perheissä, joissa käytetään liikaa alkoholia, mutta perhesuhteet ovat muuten kunnossa, aikuiset kantavat vastuunsa ja lapsilla on tilaa olla, näkyä ja kuulua, voi mennä juomisesta huolimatta oikein hyvin. Toisaalta melko vähänkin juovissa perheissä alkoholi saattaa aiheuttaa paljon ongelmia, jos juomistilanteisiin liittyy ongelmia perheen ihmissuhteissa ja juomista esimerkiksi hävetään ja salaillaan.
"Juoppo vaan"
Kun Kellomäki keräsi tarinoita kirjaansa, hän törmäsi usein lauseeseen ”ei mun isä mikään alkoholisti ollut, sellainen juoppo vaan”.
– Oman perheen ongelmien vähättely ja selittäminen pienemmiksi on yllättävän yleistä. Todella koviakin kokenut ajattelee helposti, että jollain muulla meni vielä pahemmin, eikä omasta kivusta, surusta ja vihan tunteista ole oikeutta puhua. Samalla omaa rakasta läheistä halutaan puolustaa ja suojella. Vielä aikuinenkin saattaa kokea hyvin voimakkaita suojelunhaluisia tunnelmia, kun asetelma lapsuudessa on kääntynyt päälaelleen.
"Kännissä äiti lauloi, vitsaili ja nauroi. Muistan että pääsin syliin välillä ja joskus hän halasikin. Kännissä hän kehui minua paljonkin. Selvin päin ei kehuja tullut." Nainen, 33
– Lainaus teoksesta Kosteusvaurioita
Vaikka vanhempi joisi, lapsi rakastaa häntä silti. Tätä on vaikeaa selittää ihmiselle, joka ei ole kokenut vastaavaa.
– Lapsella on vain ne vanhemmat ja vain se koti, johon hän syntyy. Hän ei ehkä osaa edes ollenkaan kyseenalaistaa, että toisinkin voisi olla, koska vertailukohteita ei välttämättä ole. Niinkin on, että ne liikaa juovat vanhemmat ovat hyvinä hetkinään oikein hyviä, kivoja ja rakastavia tyyppejä. Näissä tarinoissa ei useinkaan ole pelkästään äärimmäisiä pahiksia, vaikka toki niitäkin valitettavasti löytyy, Kellomäki sanoo.
Monissa perheissä vanhemmat aidosti rakastavat jälkikasvuaan ja jälkikasvu vanhempiaan, mutta juominen tulee väliin.
– Lapsi haluaa hyvin pitkään uskoa vanhemmastaan hyvää, ja vielä aikuisenakin samoja tunnelmia usein koetaan. Se juuri tekee tilanteista niin raastavia: rakas vanhempi toimii niin, että rakastaminen muuttuu koko ajan vaikeammaksi. Moni miettii myös, eikö vanhempi rakasta häntä, kun juo, vaikka se sattuu. En usko, että näin on juuri koskaan. Ongelmallisesti juova vanhempi rakastaa myös läheisiään.
Kosteaa elämää viettävän läheinen oppii Kellomäen mukaan jo varhain, ettei suuttumisesta yleensä ole mitään hyötyä.
– Vanhempaa ei haluta suututtaa, ettei tämä joisi uudestaan tai lisää, ja siksikin lapsi voi yrittää olla mahdollisimman kiltti, huomaamaton ja helppo. Pienen lapsen kannalta tilanne on todella vaikea: todella huonostikin lapsen hoitava vanhempi on lapselle olennainen, jos tilalle ei ole tarjolla ketään muutakaan. Lapsi ei voi lähteä kotoaan, niin kuin eroava aikuinen esimerkiksi voi.
Oletko kohdannut läheisen liikajuomista? Kerro tarinasi – se onnistuu myös nimettömänä:
kysely - läheisen liikajuominen
Osittainen lähde: Ani Kellomäki: Kosteusvaurioita (Atena)
***
12:07
