Meri itki peloissaan syliä, mutta äiti ei tullut – tuhoava äitiys on edelleen tabu: "Lapset ovat uskollisia vanhemmilleen"

"Huudan äitiä, olen aina pelännyt ukkosta. Kukaan ei vastaa, ja minua alkaa itkettää. Laitan valot päälle ja katson ympärilleni: missä äiti on? Huoneessa ei ole ketään muita kuin minä."

Meri on nelivuotias. Hänet on jätetty yksin kotiin nukkumaan; vuoden vanha veli on kyllä viety mummolaan hoitoon.

Meri ei ole hänen oikea nimensä, se on muutettu hänen yksityisyytensä suojelemiseksi. Hän on yksi Mape Morottajan haastattelemasta seitsemästä naisesta, jotka kertovat suhteestaan omaan äitiinsä. Morottajan kirja Vaikket suojellut minua kaikelta. Kertomuksia rikotusta lapsuudesta (Like, 2022) paljastaa, millaista on tuhoava äitiys. Morottaja toivoisi lukijansa heräävän miettimään, millä tavalla äitiys yhteiskunnassa esittäytyy.

– Äitiys, ja vanhemmuus ylipäätään, on monella tavalla vaativaa ja siihen kohdistuu paljon ristiriitaisia paineita. Äitiys on jatkuvasti julkisen keskustelun ja arvostelunkin kohteena ja se saattaa pahimmillaan ylläpitää ja uusintaa hyvin kapeaa äitikuvaa. 

Lue myös: Joka kolmas suomalainen nainen kokenut lähisuhdeväkivaltaa – kirjailija Laura Manninen: "Ajauduin sellaiseen kierteeseen, jossa ikään kuin ymmärsin liikaa”

Äiti on elämän ensimmäinen vallankäyttäjä

Jos kaikki kulkisi toivottua reittiä, äiti ja lapsi kiintyisivät toisiinsa. Arjessa äiti rakastaisi, pitäisi huolta, täyttäisi tarpeet. Huolenpitoa saadessaan vahvistuu sekä lapsen itsetuntemus että luottamus äitiä ja maailmaa kohtaan.

Lapsuus luo pysyviä käsityksiä siitä, millaista maailmassa on elää. Äiti on usein ihmisen elämän ensimmäinen vallankäyttäjä: hän tarjoaa ruoan, juoman, puhtaan vaipan ja hellyyden.

Toisaalta varhainen kiintymyssuhde voi mennä monella tapaa särölle.

– Tuhoavalla äitiydellä on monet muodot, se voi olla fyysistä tai henkistä kaltoinkohtelua tai laiminlyöntiä. Kun turvallista kiintymyssuhdetta ei synny, voi se aiheuttaa lapselle monenlaisia ongelmia, kuten psyykkisiä häiriöitä tai vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa, Morottaja kuvaa.

Kaltoinkohtelu voi olla mitätöintiä, nöyryyttämistä, pelottelua, uhkailua, syyllistämistä tai arvostelua, toisaalta myös piiskaamista, tukistamista, lyöntejä tai ravistelua. Puhtautta, ruokkimista, vaatetusta tai unta saatetaan laiminlyödä. Emotionaalisten tarpeiden laiminlyömistä on esimerkiksi yksin jättäminen, etäinen vanhemmuus tai fyysisen läheisyyden puute.

Myös lähisuhdeväkivalta, päihteiden käyttö tai vanhemman mielenterveyshäiriö voivat jättää jälkensä lapseen.

Lue myös: Selittelyä, vääristelyä ja ovelia väistöliikkeitä – tätä kaikkea henkinen väkivalta on

Äitiä piti suojella, mutta häneen ei voinut luottaa

Morottaja ei edes aluksi ajatellut kirjaa. Hän teki haastatteluja aivan toisesta aiheesta – naisista, joilla on mielenterveyden tai päihteidenkäytön ongelmia.

– Huomasin, että naisten pahoinvoinnin taustalta löytyi yhdistävä tekijä, eli tuhoava äitiys. Aloin tutkia aineistoani uudestaan siltä kantilta ja pikkuhiljaa alkoi muotoutua kokonaisen kirjan aihe.

Tuhoavassa suhteessa lapsi on äidin taakankantaja sekä henkisesti että fyysisesti. Lapselle ei muodostu omaa tahtoa; tärkeintä on pitää äiti tyytyväisenä ja olla aiheuttamatta lisää harmia perheelle. Äitiä pitää suojella kaikelta vaikealta, mutta häneen ei toisaalta voi luottaa; äiti on epävakaa ja saattaa käyttää valtaansa lapsiin epäreilusti.

Lue myös: Moni mieli on nyt musta ahdistuksesta, tietää Kimmo – näin sielunhoidon asiantuntija rohkaisee: "Lopetetaan niiden asioiden kantaminen, joita ei voi kantaa"

"Naisille olisi riittänyt, että äiti olisi huolehtinut edes perustarpeista"

Eeva auttoi äitiä kaikin tavoin, mutta silti hänestä tuntui, ettei äiti ollut koskaan tyytyväinen. Äidin pieni apulainen saattoi siivota iloisena ajatellen, että tulos tekisi äidistä kerrankin ylpeän. Kiitoksen sanaa ei kuitenkaan koskaan tullut; huomautettavaa sen sijaan löytyi aina.

Se tekee kipeää. Lasten toiveet olisivat lopulta niin kovin yksinkertaisia.

– Naisille olisi riittänyt, että äiti olisi huolehtinut edes perustarpeista. He haaveilivat äidistä, jonka kanssa olisi voinut leipoa, joka olisi tehnyt aamulla letit kouluun, ottanut syliin ja kysynyt mitä kuuluu. Toiveet olivat itse asiassa hyvin arkisia, Morottaja kuvaa.

Hän ei halua luoda myyttiä kaikkivoipaisesta äidistä, tai toisaalta lokeroida äitejä pahoiksi.

– Äitiydestä on varmasti kirjoitettu jok’ikisestä näkökulmasta. Kukaan ei halua epäonnistua äitiydessä, mutta siinä on mahdotonta myöskään onnistua täydellisesti. Kukaan äiti ei ole pelkästään hyvä tai pelkästään paha, vaan kaikissa on näitä molempia puolia. Se, miten ne tulevat esille, miten niitä kontrolloidaan ja pystyykö olemaan vastuullinen aikuinen, on se oleellinen asia, Morottaja sanoo.

Silti kirjan naisten tarinat ovat karuja.

"Hän ei koskaan kysynyt, mitä minulle kuuluu tai miltä minusta tuntuu", Meri muistaa. "Itken hysteerisesti, mutta kukaan ei välitä, kukaan ei lohduta, puhalla tai ota syliin", Lilli kuvaa. Monista tarinoista viriää lähinnä yksi kysymys: miksi?

– Naisten äideillä oli paljon omia ongelmia, alkoholismia, huumeita, mielenterveysongelmia, uupumusta. Jokainen äideistä olisi varmasti halunnut onnistua äitiydessä, mutta elämä ei ehkä mennytkään kuten he olivat suunnitelleet, Morottaja sanoo.

Lue myös: Saija vastaa työkseen perheväkivaltaa kokevien kriisipuhelimeen – tällaisia soitot ovat: "Joskus on pakko lopettaa puhelu ja sanoa, että soita nyt heti poliisille"

Lapset haluavat loppuun asti ymmärtää äitiään

Riipaisevaa on sekin, että yleensä lapset ovat halunneet ymmärtää äitiään loppuun asti. Moni haluaa esimerkiksi selitellä äidin tekemisiä tai ymmärtää, miksi äiti toimi tietyllä tavalla. "Äidilläni oli vielä huonompi lapsuus kuin minulla, säälin häntä valtavasti", nimimerkillä Liinu esiintynyt nainen kuvasi.

– Lapselle voi jäädä pitkäkestoiset jäljet tuhoavasta äitiydestä. Jokaisen äitiyteen on varmasti vaikuttanut myös oman lapsuudenperheen lähtökohdat. Sieltähän kaikki kumpuaa, Morottaja sanoo.

– Lapsuuden traumaattisten kokemusten aiheuttamat pitkäaikaiset psyykkiset ja fyysiset ongelmat ovat tutkimusten mukaan paitsi henkilökohtaisia tragedioita, myös merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Parhaiten lapsuuden haitallisia kokemuksia torjutaan tukemalla vanhemmuutta ja vanhempien jaksamista ja mielenterveyttä.

Lue myös: "Kun kollega loukkaantui, hän verhoili sen vitsailuksi" – millaista ihmistä pidetään hankalana työelämässä?

Morottajan haastateltavat ovatkin astuneet esiin katkaistakseen kierteen. He eivät halua enää siirtää menneiden sukupolvien traumaa eteenpäin.

– Ylisukupolvinen kierre on vaikea katkaista. On monenlaisia asioita, jotka ovat kuormittaneet perheitä: sosiaalisia ongelmia, psyykkisiä sairauksia, perheväkivaltaa tai alkoholismia. Nämä ylisukupolviset traumat voivat periytyä aina sota-ajoista lähtien ensin lapsille ja heiltä lapsenlapsille ja niin edelleen, Morottaja sanoo.

Vastoinkäymisistä selviytymiseen vaikuttaa psyykkinen palautumiskyky, jota kutsutaan resilienssiksi. Resilientti ihminen osaa vastoinkäymisiä kohdatessaan sopeutua. Hän säilyttää ja ylläpitää hyvinvointiaan ja toimintakykyään. Resilienssin ansiosta ihminen ei ikään kuin mene vastoinkäymisistä rikki.

Toisaalta aina voi saada jotakin korvaavaa menetetyn tilalle. Yksikin hyvä asia elämässä voi auttaa kestämään huonot.

– Lapsuuden haitallisten kokemusten seuraukset, eivät ole välttämättä lopullisia. Korjaavia kokemuksia voi saada vielä aikuisenakin. Useilla näistä naisista oli joku, joka kuunteli, otti syliin ja teki ne letit. Yksikin välittävä ja turvallinen aikuinen riitti ja auttoi.

Kulissit pystyssä loppuun saakka: "Emme voi tietää, mitä neljän seinän sisällä tapahtuu"

"Pankissa varmaan ihmeteltiin, mutta ei kukaan sanonut koskaan mitään, vaikka pienellä lapsella oli valtava vastuu". Niin muistaa Meri, joka kävi ala-asteikäisenä pankissa hoitamassa vanhempiensa laskuja. Kotona hän tiskasi, siivosi ryyppyiltojen oksennukset ja lasinsirut lattioilta. Silti kukaan ei koskaan puuttunut asiaan.

Tuhoavien vanhempien perheissä kulisseja yleensä pidetään pystyssä niin, että todellinen tilanne saattaa olla lähimmiltäkin salattu. Vaaleankeltaisessa puutalossa asuneen Lillin perhekin näytti onnelliselta, vaikka todellisuudessa äiti ei jaksanut pukea tai syöttää lapsiaan.

– Lapsen on vaikea nousta vanhempiaan vastaan, hän on alisteinen vanhemmilleen, riippuvainen hoidosta ja huolenpidosta, Morottaja huomauttaa.

Vaikka tapahtumat sijoittuvat menneille vuosikymmenille, kirjan todellisuus ei ole mennyttä aikaa.

– Edelleen perheet varmasti osaavat kulissia pitää emmekä voi tietää, mitä neljän seinän sisällä tapahtuu. En tiedä, millaista lastensuojelu tarkalleen tänä päivänä on, mutta resurssejahan tarvittaisiin koko ajan lisää. Kyllä se jostain kertoo, Morottaja sanoo.

– Nykyisin onneksi asiat ovat parantuneet niin, että jos lapsi hoitaisi vanhempiensa pankkiasioita, jos se olisi edes mahdollista, niin perheen elämään varmasti puututtaisiin. Ihmisten voi olla edelleen vaikeaa puuttua toisten elämään, mutta nykyisin lastensuojeluilmoituksen voi tehdä myös nimettömänä.

Medioihin asti päätyvät yleensä vain räikeät ylilyönnit. Niiden myötä yhteiskunta herää hetkeksi.

– Suurin osa vastaavista tapauksista ei tule koskaan ilmi. Lapset ovat yleensä uskollisia vanhemmilleen. He harvoin lähtevät kertomaan siitä, mitä kotona tapahtuu, varsinkaan jos kukaan ei osaa kysyä.

Katso myös: Moni oppii jo lapsena suojaamaan itseään elämän kolhuilta – voikin myöhemmin olla haittaa: "Se, mikä on aikaisemmin suojannut, voi kääntyä itseä vastaan". Juttu jatkuu videon alla.

Liinu häpesi juoppoa äitiään, Meri likaisia vaatteitaan 

Toisaalta kotiolot saattavat hävettää niin, että ne vaietaan kuoliaaksi. Häpeä ei ole looginen tunne: se asettuu usein tilanteessa syyttömän niskaan. Lapsena esimerkiksi Liinu häpesi juoppoa äitiään, Meri likaisia vaatteitaan ja vanhempiensa käytöstä, vaikkei voinut kummallekaan mitään.

– Häpeä on sisältä tuhoava tunne. Jokainen haastattelemistani naisista kertoi jossain vaiheessa lapsuutta kokeneensa häpeää, Morottaja kuvailee.

– Syyllisyys ja häpeä ovat vaikeita tunteita, mutta niissäkin pystytään auttamaan. Kirjan naiset ovat kaikki käyneet terapiassa ja saaneet apua, osa jo lapsena, mutta viimeistään aikuisena. Se on ollut iso askel kunkin elämässä.

Lue myös: Ossi joutui katkaisemaan välit äitiinsä, kun tämä valitsi alkoholin hänen sijastaan – haluaa nyt oikoa harhakäsityksiä alkoholismista

"Osa sortui samaan, mihin äiti oli sortunut"

Tuhoavien äitien lapsista kasvaa lopulta aikuisia. Osa jatkaa kotoa oppimaansa kehän kulkemista ja tukeutuu esimerkiksi päihteisiin. Äidin vaikutus näkyy ihmissuhteissa, suhteissa muihin, uskalluksessa sitoutua. Osa Morottajan haastattelemista naisista mietti, ettei ikinä voi itse alkaa äidiksi, koska lapsia ei yksinkertaisesti uskalla tehdä.

– Osa sortui samaan, mihin äiti oli sortunut, tai osa käyttäytyi aivan päinvastoin: minä en ikinä juo, minä en ikinä anna lasten tehdä sitä tai tätä. Reaktiot ja selviytymiskeinot ovat monenlaisia, Morottaja kuvaa.

Ylisukupolvisella huono-osaisuudella tarkoitetaan vanhempien hyvinvoinnin ongelmien siirtymistä ja jatkumista heidän lastensa elämässä. Tällaisia ovat esimerkiksi niin päihde- kuin mielenterveysongelmat, jotka siirtyvät usein sukupolvelta toiselle.

Ylisukupolvinen trauma siirtyy yli sukupolvien kuin automaationa; vaikeista asioista vaietaan eikä niitä koskaan käsitellä. Ongelmiin kuitenkaan ei ole milloinkaan liian myöhäistä hakea ja saada apua.

Morottajan haastateltavat olivat havahtuneet tuhoisaan oravanpyörään ja pyrkineet katkaisemaan sen. Oman suvun ja sen näkymättömien taakkojen pohtiminen voisi olla hyödyllistä kaikille, Morottaja uskoo.

– Eikö meidän kaikkien pitäisi miettiä sitä? Kaikkihan me siirrämme niin hyviä kuin huonojakin asioita omasta lapsuudestamme seuraaville sukupolville. Kuinka usein pysähdymme miettimään, mitä kaikkea tulee siirrettyä tai toistettua sukupolvien takaa?

Lue myös: Jenny pakeni traumojaan lähes 10 vuotta – muistot puskivat pintaan onnen hetkellä: "Se on aika tragikoominen ja hirvittävä tapa huomata traumatisoituneensa"

Lue myös: Luuletko tunnistavasi narsistin? Tällainen on "herkkä narsisti" – ei istu yleiseen mielikuvaan

Katso myös: Merja, 36, puhuu avoimesti lapsuudestaan alkoholistivanhempien kanssa: "Mitkään sanat tai teot eivät auttaneet":

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Osittainen lähde: Mape Morottaja: Vaikket suojellut minua kaikelta. Kertomuksia rikotusta lapsuudesta (Like, 2022)