Jutta Urpilaiselle sataa onnitteluja somessa: "Tämä on upea uutinen!"

Jutta Urpilainen 2
SDP:n Jutta Urpilainen ja Vihreiden Jyrki Kasvi eduskunnan suullisella kyselytunnilla 12. marraskuuta 2015 Helsingissä.Lehtikuva
Julkaistu 24.03.2016 10:09

MTV VIIHDE

Kansanedustaja Jutta Urpilainen tiedotti tänään torstaina adoptoineensa pienen pojan Kolumbiasta. 

Pitkään omasta perheestä haaveillut kansanedustaja Jutta Urpilainen ja puoliso Juha Mustonen adoptoivat reilun vuoden ikäisen pojan Kolumbiasta. 

– Olen onnellinen, että meitä on nyt kolme! Olemme puolisoni kanssa adoptoineet eilen keskiviikkona reilun vuoden ikäisen pojan täällä Kolumbiassa. Nyt opetellaan lapsiperhe-elämää. Eduskuntatyöstä olen poissa vuoden loppuun ja hoidan pienokaista kotona. Hyvää pääsiäistä!

Sosiaalinen media täyttyi iloitsevista onnitteluista välittömästi uutisen jälkeen. Kollegat ja ystävät toivottavat Urpilaiselle ja Mustoselle onnea ja iloa uuteen arkeen. 














Tuore äiti kertoo tiedotteessaan, että hän aikoo jättäytyä kansanedustajan tehtävistään sivuun loppuvuodeksi huolehtiakseen pienestä pojastaan. 

Tuoreimmat aiheesta

Jutta Urpilainen