Paleface muisteli Viiden jälkeen -haastattelussa uransa suurta läpimurtoa.
Räppäri Paleface eli Karri Miettinen vieraili uuden elämäkertakirjansa tiimoilta Viiden jälkeen -ohjelman erikoishaastattelussa torstaina 19. syyskuuta. Miska Rantasen kirjoittama elämäkerta Paleface – Protestilaulaja (Johnny Kniga, 2024) ilmestyi syyskuun 10. päivä.
Palefacen uran todellinen läpimurto tapahtui vuonna 2010, kun hän julkaisi Helsinki - Shangri-La -kappaleensa. Kyseisen kappaleen ei ollut alun perin tarkoitus olla singlejulkaisu, vaan samannimisen, Palefacen ensimmäisen suomenkielisen albumin aloituskappale.
Sitäkin siitä tuli, mutta ennen kaikkea Helsinki - Shangri-La muutti Palefacen elämän suunnan. Kappale saavutti lyhyessä ajassa valtavan suosion.
– Se (kappale) oli yhtäkkiä joka paikassa. Muistan, että kun biisi oli ulkona ja levy oli tullut pihalle, kävelin Senaatintorin laitaa, ja yhtäkkiä siihen pysäköi musta ministeri-Audi. Auton ovi aukesi, ja sieltä astui Jutta Urpilainen. Hän sanoi, että "Hei, mr. Shangri-La!", Paleface muisteli Viiden jälkeen -haastattelussa nauraen.
Räppärin mukaan Helsinki - Shangri-La -kappaletta kuunnellaan edelleen yli 50 000 kertaa kuukaudessa jo pelkästään Spotifyssa.
Katso yllä olevalta videolta koko haastattelu, jossa Paleface kertoo muun muassa vaihto-oppilasvuotensa vaikutuksista itseensä sekä paljastaa, onko hänen elämänasenteensa ja halu parantaa maailmaa periytynyt hänen lapsilleen.