Yhdysvalloissa New Yorkin yhdellä päärautatieasemalla poliisi on pidättänyt noin sata ihmistä tulitaukoa Gazaan vaatineessa mielenosoituksessa.
Uutistoimisto Reutersin mukaan perjantaina järjestettyyn mielenosoitukseen Grand Central Terminalissa osallistui satoja ihmisiä.
Mielenosoituksen järjesti Juutalaisten ääni rauhalle -järjestö (JVP), joka vaatii tulitaukoa Israelin ja palestiinalaisryhmittymien väliseen sotaan. Israel on kiihdyttänyt sotatoimiaan Gazassa.
Mielenosoitus pakotti viranomaiset sulkemaan yhden New Yorkin vilkkaimmista asemista pahimpana ruuhka-aikana.
CBS:n mukaan poliisi pidätti noin sata ihmistä. Reutersin mukaan joukossa oli Time-lehden sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon valittu näyttelijä ja malli Indya Moore.
Lue myös: Pekka Toveri kertoo, mikä on Israelin maavoimien pistohyökkäysten tarkoitus: "Ei tämä jää tähän"
JVP kertoo verkkosivuillansa vaativansa Yhdysvaltoja lopettamaan tuen Israelille, kunnes "Israelin valtio lopettaa palestiinalaisalueiden miehityksen".
Järjestö vastustaa Israelin väitteitä, joiden mukaan Israel toimii juutalaisten nimissä. JVP sanoo olevansa ainoa merkittävä antisionistinen ryhmä.