Mielenosoittaja sytytti itsensä tuleen Israelin konsulaatin ulkopuolella Atlantassa – vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa

Mielenosoitus Palestiinan puolesta Yhdysvalloissa AOP
Julkaistu 02.12.2023 07:01

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain Georgiassa mielenosoittaja sytytti itsensä tuleen Israelin konsulaatin ulkopuolella Atlantassa perjantaina. Protestoijan kerrotaan olevan sairaalahoidossa kriittisessä tilassa.
 

Poliisin mukaan tapahtumapaikalla oli palestiinalainen lippu, joka oli osa mielenilmausta. Tapahtuneen kuvailtiin olleen todennäköisesti äärimmäinen poliittinen kannanotto. Vartija yritti pysäyttää protestoijaa ja sai niin ikään palovammoja. Myös vartija vietiin sairaalaan.

– Vartija huomasi että henkilö yritti sytyttää itseään tuleen. Hän yritti heti estää tätä, mutta ei onnistunut siinä, Atlantan pelastuslaitoksen päällikkö Roderick Smith kertoi toimittajille.

Viranomaiset eivät kertoneet mielenosoittajan ikää tai sukupuolta.

Israelin ja terroristijärjestö Hamasin välisen sodan vuoksi on järjestetty mittavia mielenosoituksia ympäri maailmaa.

Lähi-idässä viime kuukausina käydyn sodan aikana muun muassa Yhdysvalloissa on lisääntynyt vihapuhe ja väkivalta sekä juutalaisia että arabeja kohtaan. Aiemmin tällä viikolla yhdysvaltalaismiestä vastaan nostettiin syytteet murhan yrityksestä kolmen palestiinalaismiehen ampumisesta Vermontissa. Lokakuussa kuusivuotias palestiinalaisamerikkalainen poika puukotettiin kuoliaaksi Illinoisissa.

Lue myös: Hamasin terveysministeriö: Yli 180 kuollut tänään Israelin iskuissa Gazassa, Qatar sanoo aseleponeuvotteluiden jatkuvan – MTV seuraa sotaa

Lue myös: NY Times: Israel tiesi Hamasin hyökkäyksestä yli vuoden

Lue myös: BBC: Vapautettujen palestiinalaisten mukaan heitä pahoinpideltiin Israelin vankiloissa

Tuoreimmat aiheesta

Israelin ja Hamasin sota