Jääkiekon SM-liigan lisenssitoimikunnalle on jätetty yhteensä 17 hakemusta ensi kautta varten. Joukossa mukana on yllätystaho.
Lisenssiä ovat hakeneet nykyisten 15 liigaseuran lisäksi Kiekko-Espoo sekä TUTO.
Liigan ulkopuolisista tahoista Kiekko-Espoon hakemus on ollut julkisuudessa esillä. TUTOn hakemus tuli ilmi, kun MTV Urheilu kysyi asiasta Liigan lisenssitoimikunnassa mukana olevalta Suomen jääkiekkoliiton talousjohtajalta Jaakko Luumilta.
Liigan yhtiökokous määritteli aiemmin, että SM-liigassa voi pelata jatkossa maksimissaan 16 joukkuetta.
– Käymme ensin hakemukset läpi, enkä lähde sen enempää spekuloimaan asialla. Päätöksiä tehdään myöhemmin, SM-liiga Oy:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen vastasi, kun häneltä kysyttiin nyt jätetyistä hakemuksista ja aiemmasta linjavedosta.
Hiltusen mukaan Liiga ei yllättynyt TUTOn hakemuksesta.
– Kun tällainen hakumahdollisuus on olemassa, olisin olettanut, että lisenssejä olisi haettu jo aiemmin. Tämä on hyvä sauma sparrata ja mitata omaa toimintaa, Hiltunen totesi.
Liigan lisenssitoimikunta tarkistelee parhaillaan jätettyjä hakemuksia. Komitea tekee asiasta välipäätöksen 31.12. mennessä. Mikäli jokin hakija ei täytä vaatimuksia, hakija voi korjata mahdollisia puutteita helmikuun loppuun (28.2.) mennessä. Lisenssitoimikunnan pitää tehdä lisenssien luovuttamispäätökset viimeistään maaliskuun (31.3.) lopulla.
SM-liigan lisenssikriteerit
Liigapaikkaa hakeva seura täyttää ja on sitoutunut hoitamaan kaikki voimassa olevan liigalisenssin edellyttämät ehdot ja velvoitteet.
Liigapaikkaa hakeva seura on jo ennen liigalisenssihakemuksen jättämistä osoittanut useamman kauden ajan toimintansa olevan operatiivisesti ja taloudellisesti kannattavaa sekä että sen urheilullinen osaaminen on riittävän lähellä liigatasoa Liigassa menestymistä varten.
Liigapaikkaa hakeva seura on menestynyt urheilullisesti Mestiksessä ennen liigalisenssihakemuksen jättämistä.
Liigapaikkaa hakeva seura sitoutuu markkinahintaisen liigaosakkeen ostamiseen tai merkitsemiseen.