Yhdysvaltalainen räppäri Kanye West julkisti Twitterissä viime viikolla pyrkivänsä Yhdysvaltain presidentiksi. West on sittemmin kertonut näkemyksistään liittyen muun muassa istuvaan presidentti Donald Trumpiin, koronavirukseen ja valkoiseen taloon.
Muun muassa räppärinä ja muotisuunnittelijana tunnettu Kanye West aikoo asettua ehdolle syksyn tulevissa presidentinvaaleissa. West kertoi aiemmin esimerkiksi vuonna 2019, että aikoo asettua ehdolle vuoden 2024 vaaleissa.
Forbes-lehden julkaiseman henkilöhaastattelun mukaan Westin suunnitelmat ovat kuitenkin aikaistuneet.
– Jumala vain antoi minulle selkeyden ja sanoi, että nyt on aika.
West lähtee kisaan varsin vaatimattomasti: Kampanja kantaa nimeä ”the Birthday Party”, joka viittaa Westin mukaan siihen, että kun hänet valitaan presidentiksi, on kyseinen päivä jokaiselle kuin syntymäpäivä.
Punainen lippis pois päästä
West on tunnettu aikaisemmin istuvan presidentti Donald Trumpin äänekkäänä kannattajana. West on sittemmin kuitenkin muuttanut mielipiteitään Trumpin suhteen.
– Otan tämän haastattelun myötä punaisen lippiksen päästäni, West kommentoi Forbes-lehdelle viitaten Trumpin tunnetuihin kannattajahattuihin.
Westin mukaan amerikkalaiset tarvitsevat presidentiksi ihmisen, joka osaa johtaa. West luetteli haastattelussa, että hänen näkemyksensä mukaan esimerkiksi Barack Obama, Bill Clinton, Donald Trump ja West itse ovat kaikki ”erityisiä”.
Sen sijaan presidentiksi pyrkivä demokraattiehdokas Joe Biden ei Westin mukaan täytä erityisyyden kriteereitä.
Puolue epäselvä
Westin kampanja on vasta alkutekijöissään. Epäselvää Forbes-lehden haastattelun mukaan on esimerkiksi Westin puoluekanta.
– Lähtisin kisaan republikaanina, jos Trump ei olisi mukana. Käyn kampanjaa sitoutumattomana ehdokkaana, jos Trump on mukana kisassa.
Westin mukaan demokraatit ovat aikaisemmin uhkailleet häntä. West paljastaa, että hän on ollut peloissaan, eikä ole tästä syystä äänestänyt koskaan aikaisemmin.
– Tummaihoisena miehenä minua uhkailtiin mukaan demokraattiseen puolueeseen. Tätä demokraatit tekevät henkisellä tasolla meille.
Ei rokotteille ja aborteille
West avasi Forbes-lehden artikkelissa oman vaalikampanjansa lisäksi myös henkilökohtaisia, poliittisia kantojaan. West kertoi muun muassa sairastaneensa koronaviruksen ja olevansa rokotevastainen.
– Niin monet lapsistamme ovat halvaantuneet rokotteiden myötä… Kun puhumme siitä, että koronavirus tullaan pysäyttämään rokotteen avulla, olen todella varovainen.
Westille esitettiin haastattelussa myös kysymys abortista, johon West kommentoi olevansa elämän puolestapuhuja.
– Seuraan Raamatun sanaa.