Poliisiasemalle tuotiin vanha räjähde Jyväskylässä - Urhonkatu suljettu

Jyväskylän pommi
Jyväskylän poliisilaitokselle toimitettiin sodanaikainen räjähde.
Julkaistu 23.03.2015 13:49(Päivitetty 23.03.2015 13:50)

MTV UUTISET

Jyväskylässä on löytynyt tänään vanha sotilasräjähde. Siviilihenkilö toimitti räjähteen Jyväskylän poliisilaitokselle. 

Ylikonstaapeli Juha Hyttinen Sisä-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että räjähde tuotiin suoraan poliisisasemalle ohjeidenvastaisesti.

– Räjähdettä ei ole jätetty poliisille ilkivaltaisesti, vaan se tuotiin poliisin hoteisiin. Oikea toimintatapa olisi ollut pyytää poliisi kohteeseen, sanoo Hyttinen.

Kartta

Poliisin henkilöstö on tunnistanut räjähteen sotilasräjähteeksi ja poliisi on ryhtynyt tilanteen vaativiin toimenpiteisiin.

Poliisi on estänyt kaiken liikenteen Urhonkadulla. Lisäksi Urhonkadun varrella sijaitsevat toimistotilojen ikkunat ovat vaara-aluetta. Tämän johdosta Urhonkadun puoleisten ikkunoiden läheisyydessä ei saa oleskella.

Poliisi on pyytänyt puolustusvoimilta virka-apua räjähteen raivaamiseen.

jyväskylä poliisilaitos

Jyväskylän räjähde 2

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa