Susanna Laine kertoo Kauneus & Terveys -lehden haastattelussa, että etäsuhde sopii hänelle ja Petri Nygårdille hyvin.
Juontaja Susanna Laine puhuu Kauneus & Terveys -lehden haastattelussa hänen ja räppäri Petri Nygårdin parisuhteesta. Pari on pitänyt yhtä nelisen vuotta.
Laine kertoo, että hän ja Nygård ovat eläneet miltei koko neljän vuoden ajan etäsuhteessa. Juontajan mukaan Tampere–Helsinki-moottoritie on tullut hänelle tutuksi, sillä hän matkustaa usein viikonloppuisin kumppaninsa luo Tampereelle.
Laineen mukaan tämä järjestely sopii heille hyvin.
– Joskus kun molemmilla on taukoa töistä, ehdimme viettää paljonkin aikaa yhdessä. Sitten on taas kuukausia, jolloin näemme harvemmin, koska teemme kumpikin töitä ympäri Suomea. Luottamus ja hengenheimolaisuus yhdistävät, vaikka olisi välimatkaakin, Laine kertoo suhteestaan.
Laine kertoo, että pisti sinkkuna ollessaan merkille, miten parisuhde- ja perhekeskeinen yhteiskunta on. Hän huomauttaa, että parisuhde ja perhe eivät välttämättä ole maali, jota kaikki tavoittelevat.
Juontaja ajattelee, että yksin elämisen hienoutta ylisi syytä nostaa esiin.
– Ajattelen, että tässä parisuhdetta ihannoivassa yhteiskunnassa kaikkien pitäisi elää muutama vuosi yksin. Minua on kasvattanut valtavasti se, että minun on pitänyt huolehtia kaikesta itse.