Mies pakeni poliisia kahdesti vuoden sisällä. Hurjat ja liikenneturvallisuudesta piittaamattomat kaahaukset tallentuivat poliisiautojen kameroihin.
Toinen tapauksista sattui viime vuoden elokuussa Urjalassa, jossa amfetamiinia, buprenorfiinia ja rauhoittavia lääkkeitä käyttänyt mies pakeni poliisia. Pako jatkui myös Punkalaitumen, Humppilan ja Nuutajärven alueilla.
Paetessaan pahimmillaan noin 140 kilometriä tunnissa, eli noin 80 kilometriä tunnissa ylinopeutta kuski oli muun muassa seilannut väärällä kaistalla ja ajanut liikenneympyrässä väärään suuntaan.
Takaa-ajo ehti jatkua puolisen tuntia päättyen poliisin piikkimatolla tekemään pakkopysäytykseen ja ulosajoon. Koko pako tallentui poliisiauton kameraan.
Lue: Hurja ylinopeus vaarallisissa oloissa tallentui poliisin kameraan Helsingissä: "Juttu käräjille"
Poliisi kiilasi järkyttävää kyytiä paahtaneen karkulaisen
Pako ei jäänyt miehen ainoaksi oikeudessa puiduksi kaahailuksi, sillä jo maaliskuussa hän oli Tampereella lähtenyt poliisia pakoon. Tällä kertaa hänen veressään oli rauhoittavia lääkkeitä, alja-PVP:tä ja amfetamiinia. Mies tuomittiin myös kokaiinin käytöstä.
Takaa-ajon aikana mies oli piittaamattomasti ajanut useita kertoja punaisia valoja päin, epäilemättä muuta liikennettä yllättäen. Hän oli muun muassa ohittanut edessään ajaneen kuorma-auton oikealta, minkä jälkeen kääntyenkin sen edestä vasemmalle. Paon aikana hän myös ajoi vastaantulevien kaistalla ja kaahannut huimaa nopeutta, pahimmillaan noin 160 kilometriä tunnissa jäisellä Valtatie 3:lla.
Miehen perässä oli kaksi poliisiautoa, joista toinen lopulta sai kiilaamalla auton pysäyttämään. Videolla näkyy, kuinka auton matka päättyy ulosajoon sen yritettyä välttää piikkimaton.
Kummallakin pysäytyskerralla miehen autosta löydettiin huumausaineita. Kummankaan kaahauksen yhteydessä miehellä ei ollut myöskään ajo-oikeutta.
Lue myös: Joel, 17, teki ratissa elämänsä virheen – "Aamulla oli ihan jäätävä katumus"
Rikosten kuvailtiin liittyvän elämäntapaan
Vuonna 1990 syntyneen miehellä oli tilillään vastaavia rikostuomioita viime vuosilta ja tuomittu useamman kerran teoistaan vankilaan. Oikeus luonnehtikin miehellä olevan rikollinen elämäntapa.
Oikeus tuomitsi hänet seitsemän kuukauden ehdottomaan vankeuteen kahdesta törkeästä rattijuopumuksesta, kahdesta huumausainerikoksesta, kahdesta huumausaineen käyttörikoksesta, kahdesta rattijuopumuksesta ja kahdesta kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
4:14