Kaapo Kakko pisteille Rangersin vierasvoitossa – Jesse Puljujärvi jäi toistamiseen ilman tehoja

Jääkiekon NHL:ssä New York Rangers vieraili Chicagossa, jossa seura kaatoi isäntinä hääränneen Blackhawksin maalein 4–3.

Chicago teki ottelun avausmaalin jo ensimmäisen erän alussa, mutta kotijoukkojen osalta maalihanat tyrehtyivät heti päätöserän loppupuoliskolle saakka. New Yorkin onnistui sen sijaan mättää kaksi maalia vielä avauserän aikana.

Voitto alkoi näyttää entistäkin varmemmalta, kun Jonny Brodzinski vei vieraat toisessa erässä 3–1-johtoon. Osumasta kirjautti itselleen syöttöpisteen Kaapo Kakko.

Päätöserässä Blackhawksin onnistui kuitenkin luistella tasoihin, kun Nick Foligno ensin kavensi erän toisella puoliskolla ja reilut viisi minuuttia myöhemmin Jason Dickinson ohjasi 3–3-osuman Rangersin maalin perälle.

Loppulukemat sinetöi vasta jatkoajalla suomalaistaustainen Mika Zibanejad. Rangersin ruotsalaishyökkääjän äiti on suomalainen.

Voitto oli Rangersille jo neljäs peräjälkeen.

Kakolla on tuoreeltaan saamansa syöttöpisteen jälkeen tältä kaudelta kasassa tehot 5+2.

Puljujärvi jäi tehopisteittä

Minnesotassa isäntäjoukkue Wild isännöi Pittsburgh Penguinsia ja vei pennsylvanialaisvieraistaan voiton maalein 3–2.

Illan ensimmäisen maalin teki Minnesostan Matt Boldy ottelun avauserässä. Boldyn ylivoimamaali jäi erän ainokaiseksi, mutta tahti alkoi kiristyä toisessa erässä.

Pittsburghin Reilly Smith tasasi tilit, kun toista erää oli takana vajaat kolme minuuttia. Jonas Brodin palautti isäntien johdon vain kolmisen minuuttia myöhemmin, ja osumaa rakentamassa ollut Boldy kuittasi illan toisen tehopisteensä.

Päätöserän ensiminuuteilla Pittsburgh tasoitti jälleen, kun joukkueen veteraanitähti Sidney Crosby saatteli ylivoimamaalin verkon perälle. Voittomaalin teki kolmannen erän puolivälissä Minnesotan Kirill Kaprizov, joka oli aiemmin napannut syöttöpisteen Boldyn avausmaalista. Kaprizovin osumasta kirjautti syöttöpisteen vuorostaan illan kolmas 1+1-mies Brodin.

Tuoreeltaan Penguinsin kanssa sopimuksen tehnyt Jesse Puljujärvi oli NHL-jäillä vasta toista kertaa tällä kaudella, eikä yltänyt tälläkään kertaa tehopisteille.

Fleury epävarma jatkostaan

Montanan konkarimaalivahti Marc-Andre Fleury torjui ottelun aikana yhteensä 33 kertaa. Kohtaaminen saattoi olla viimeinen kerta, kun kanadalaisveskari pelaa vanhaa kotiseuraansa vastaan.

Fleury pelasi Penguinsin paidassa ensimmäiset 13 NHL-kauttaan ja voitti pingviiniperheensä kanssa liigamestaruuden jopa kolme kertaa.

Tällä kaudella Fleurysta tuli vasta neljäs maalivahti, joka on pelannut yli tuhat NHL-ottelua. Hänen sopimuksensa Penguinsin kanssa alkaa kuitenkin olla ehtoopuolellaan, ja 39-vuotiaasta Fleurysta voi tulla vapaa agentti kauden jälkeen, kerrotaan NHL:n verkkosivuilla.

Maalivahti ei ole myöskään tiettävästi tehnyt päätöstä tulevaisuudestaan ja on epäselvää harkitseeko hän mahdollisesti jo eläköitymistä vai onko hän mahdollisesti aikeissa etsiä uutta kotijoukkuetta.

Kohtaaminen Pittsburghia vastaan oli ensimmäinen kerta, kun Fleury oli jäällä saatuaan ylävartalovamman tammikuun puolivälin jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat