Joutilaana oleminen ei sopinutkaan eläkkeelle jääneille Kaarina Salaspurolle ja Tuula Kolille. Jotain tarttis tehdä, he ajattelivat. Ja tekivät. Nestor-työnvälityksen mahdollistamat pari työvuoroa viikossa pitävät mielen virkeänä ja maksavat etelänlomat.
Kaarina Salaspuro, 70, oli ollut eläkkeellä puolisentoista vuotta, kun aika alkoi käydä pitkäveteiseksi. Hän oli tottunut fysioterapeuttiyrittäjänä 12-tuntisiin työpäiviin, eläkkeelle nimellisesti jäänyt mies teki edelleen töitä yrittäjänä eikä lapsenlapsiakaan ollut kaitsettavana.
– Ei koko päivää jaksanut sauvakävellä tai siivota tai lukea, Salaspuro sanoo.
Keväällä 2011 Salaspuro meni henkilöstöpalveluyritys Opteamin Nestor-työnvälityspalvelun infotilaisuuteen. Melkein siitä lähtien hän on työskennellyt kahtena–kolmena päivänä viikossa mankeloijana Uudenmaan sairaalapesulassa.
– Se on fyysisesti raskasta liukuhihnatyötä. Ihailen työntekijöitä, jotka jaksavat sitä joka päivä kahdeksan tuntia – minusta ei olisi siihen. Mutta siellä on hirveän hyvä työilmapiiri.
Suurin osa työkavereista on virolaisia ja venäläisiä. Joukossa on myös joitakin thaimaalaisia.
– Kun en vielä tiennyt, mitä tehdä, kaikki tulivat ja neuvoivat hirveän ystävällisesti, oli sitten pomo tai kanssatyöntekijä. Siellä on huumoria, ihmisillä on hauskaa siellä.
Vaikka työtoverit ovat mukavia, sosiaalinen elämä ei ole sitä, mitä Salaspuro töistä hakee. Hänellä on ennestäänkin laaja ystäväpiiri, minkä lisäksi hän käy vapaaehtoisena vanhainkodissa lukemassa, juttelemassa ja pelauttamassa bingoa ja pitää vielä kerran kuussa tuolijumppaa aivohalvauspotilaille.
Miten jaksaa tehdä töitä pitkään?
Tuula Koli ja Kaarina Salaspuro tekevät molemmat töitä vielä seitsemänkymppisinä. He kiittävät jaksamisestaan pitkälti omaa aktiivisuutta ja elämänasennetta.
– Pitää pitää pää ja kroppa kunnossa. Liikkua ja olla aktiivinen ja kiinnostunut asioista. Jos jää kotiin, niin kyllä sitä hyvin nopeasti vanhenee ja mökkiintyy, Salaspuro sanoo.
– Minä olen aina ollut sellainen, että tartun lähes kaikennäköisiin uusiin asioihin. Olen mukana vapaaehtoistoiminnassa ja erilaisissa yhdistyksissä. Niin pysyn henkisesti vireänä, Koli toteaa.
Eläkeikiä ei silti pitäisi kummankaan mielestä nostaa.
– On annettava nuorillekin mahdollisuus. Nuorethan meidän tulevaisuuttamme rakentavat ja eläkkeet maksavat, Salaspuro sanoo.
– Toisaalta on hirveän hyvä, että vanhukset ovat nykyään paljon paremmassa kunnossa eivätkä niin ”huivipäisiä vanhuksia”, mutta jos me valloitamme työpaikat, niin niitä ei ole nuorille, Koli lisää.
Työelämä on Salaspuron mielestä nuorille muutenkin tarpeeksi rankkaa.
– Kun kirjoitin aikoinaan ylioppilaaksi, pääsin suoraan lukemaan fysioterapiaa. Valmistuttuani minulle soitettiin heti kahdesta paikasta, että tuletko meille töihin. Käy sääliksi nuoria, kun he opiskelevat ja opiskelevat ja sitten patistetaan, että opiskelkaa nopeammin ja ottakaa lainaa, älkää olko töissä – ja sitten kun he valmistuvat, niin valmistuvat työttömyyteen tai saavat pätkätöitä. Tulevaisuus on hirveän epävarmaa, Salaspuro sanoo.
Palkkapäivät sen sijaan ovat odotettuja. Salaspuro ja hänen miehensä ovat avanneet ansiotuloja varten oman tilinsä, jonne kerääntyvät rahat käytetään matkoihin.
– Olemme olleet palkoilla jo Nizzassa ja Spetsesin saarella Kreikassa. Seuraavaksi lähdetään Mallorcalle ja hemmottelulomalle Tallinnaan.
– Kesällä en tee töitä, vaan olen mökillä. Tämä työ on siitä hirveän mukavaa, että työnantaja ei suutu, jos et ota kolmeen kuukauteen töitä tai ilmoitat, että nyt olet viikon etelässä. Saat itse valita ajan ja kuinka monta päivää haluat tehdä, Salaspuro kiittelee.
Erilainen kuvio piristää
Mainospäällikkönä ja viestintäkonsulttina uransa luonut Tuula Koli jäi eläkkeelle vuonna 2004, 58-vuotiaana. Ensin hän teki, mitä oli suunnitellutkin: vietti paljon aikaa Yhdysvalloissa vaihto-oppilasaikaisen isäntäperheensä kanssa ja helli lastenlapsiaan. Kun Amerikan-isä kuoli ja lapsenlapset kasvoivat yli jatkuvasta mummin tarpeesta, aikaa jäi muulle.
Marraskuussa 2011 Koli luki lehdestä Nestor-työnvälitysohjelmasta, otti yhteyttä Opteamiin ja haki töihin.
– En ole ikinä aikaisemmin ollut niin kovissa haastatteluissa, Koli naurahtaa.
Koli pääsi aulaemännäksi. Käytännössä hän avustaa henkilöstökoordinaattoreita ja tekee erilaisia paperitöitä. Vuoroja on kaksi kertaa viikossa yhdeksästä viiteen.
– Kaikki muut ovat paljon nuorempia kuin minä. Erilainen kuvio piristää henkisesti. Tapaan hurjan paljon ihmisiä ja opin eri kulttuureista. Tämä on tosi hyvä juttu niin kauan kuin jaksaa. Aamulla on ihan kiva lähteä töihin.
– Sen olen huomannut, että työelämä on nyt hirveän paljon hektisempää. Melkein kaikki hoituu teknologian kautta. Pitää oppia, että tietokoneita käytetään ihan joka paikassa.
Koli tietää, että monet eläkkeellä töihin menoa harkitsevat tahtoisivat samanlaiseen työhön kuin aikaisemminkin. Uusille urille lähteminen saattaa pelottaa.
– Kannattaa miettiä ihan out of the box, se on rikastuttavaa, Koli kannustaa.
Ja jos aina ei huvita, niin ei ole pakko.
– Vietän kesät kesäparatiisissani Saimaalla, jossa kokoan itseni henkisesti ja fyysisesti. Kesäkuun ensimmäisestä päivästä elokuun puoleenväliin en ole käytettävissä. Se on toiminut koko ajan, ja se on tässä se tavattoman ihana kuvio.
87-vuotias Elvi tekee pitkää päivää
Studio55.fi vieraili 87-vuotiaan leipomoyrittäjä Elvi Avikaisen työpaikalla syyskuussa 2013. Elvi paljasti jaksamisensa salaisuudeksi sen, ettei hän syö liikaa pullaa.
1:38
