Suomen ja Viron välisen kaasuputken vauriokohta sijaitsee virtauksiltaan vaihtelevalla merialueella, kerrotaan Suomen ympäristökeskus Sykestä STT:lle.
Vauriokohdan syvyydessä, joka on virolaistietojen mukaan noin 60 metrissä, olisi Syken erikoistutkijan Jouni Lehtorannan mukaan silti melko helppo tehdä niin sanottuja tihutöitä.
– Olosuhteet ovat sellaiset, että virtausnopeus on pääsääntöisesti verraten pieni. Näkisin, että toiminta on mahdollista monennäköisillä välineillä, Lehtoranta kuvailee.
– Vauriokohta saattaa olla jopa hapettomalla pohja-alueella, mutta ajattelisin, etteivät veden laadulliset ominaisuudet ole toiminnan kannalta rajoittava tekijä.
Syke ei pidä kaasuputkivauriota tässä vaiheessa merkittävänä ympäristöhaittana.