Monet tavoitteellista liikuntaa harrastavat nuoret valitsevat ykköslajin jo varhain – ja lopettavat muutaman vuoden kuluttua. Otso Martikainen, 14, pelaa tennistä Euroopan huipulla ja pelaa tavoitteellista jääkiekkoa HIFK:n C-nuorissa. Lopullinen lajivalinta siintää vasta tulevaisuudessa.
Otso Martikainen ja hänen valmentajansa Ville Tuovinen juoksivat pidempää harjoituslenkkiä tasatahtiin melko leppoisaa vauhtia. Tuovisella ei ollut vaikeuksia pysyä suojattinsa vauhdissa, kunnes maaliviiva alkoi häämöttää parin kilometrin päässä.
Tiikerinsilmä oli löytynyt. Martikainen kiihdytti ja Tuovisen rintaan iski viiltävä pistos, kun hän yritti pysyä samassa vauhdissa.
Valmentaja sai taas kerran havaita, miten iso voittamisen tahto hänen 14-vuotiaalla suojatillaan on.
Joskus harjoituksien alun lämmittelypelitkin voivat lähteä lapasesta, kun Martikaisella on mielessä vain voitto.
– Kun monet naureskelevat vastaavassa tilanteessa, Otsolle voi tulla hetkellinen murjotus, Tuovinen naurahtaa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Otso Martikainen on kahden lajin taituri.
Voitontahto ja sisäsyntyinen himo urheilemiseen ovat kantaneet ikäluokan huipputasolle tenniksessä. Eikä siinä mitään, siellä on ollut historian saatossa monta muutakin suomalaista.
Harva heistä on samalla ikäluokkansa eliittiä samaan aikaan jääkiekossakin. Ensi kaudella hän edustaa HIFK:n 2006-syntyneistä koostuvaa C2-joukkuetta.
– Aikamoisesta lahjakkuudesta on kyse. Samanlaista poltetta urheiluun ei ole ennen tullut vastaan.
Aikainen erikoistuminen, aikainen lopettaminen
Urheilupiireissä on puhuttu paljon varhaisen erikoistumisen tarpeesta. LIITU-tutkimuksessa kartoitettiin vuonna 2018 suomalaisten lasten ja nuorten liikuntatottumuksia. Se paljasti tylysti, miten lyhyeksi suomalaisen lapsen urheiluharrastus usein jää.
Urheilun harrastaminen aloitetaan Suomessa keskimäärin 6–7-vuotiaana, ja päälaji valitaan jo yhdeksänvuotiaana. Kahden vuoden kuluttua onkin sitten usein lopettamisen aika.
LUE MYÖS: Tässä tulee Suomen Mighty Ducks: hylkiöjunnuja haukuttiin tarkkislaisiksi – sitten tapahtui jotain hienoa
Monet liikuntavaikuttajat ovat puhuneet monilajisuuden ja monipuolisen liikunnan harrastamisen puolesta, mutta käytännön tasolla se jää usein haihatteluksi.
Kun superlahjakas nuori osuu omaan lajiin, houkutus ympäripuhumiseen käy usein liian isoksi viimeistään yläasteiässä.
Otso Martikainen haluaa pitää sekä tenniksen että jääkiekon ohjelmassa ainakin ensi kevääseen asti. Korona-aikana tennisotteluita ja jäätreenejä on ollut kova ikävä.
– Olemme vetäneet pitkiä ja tehokkaita tennistreenejä. Olen käynyt laukomassa kiekkoa ja pelaamassa rullakiekkoa kavereiden kanssa Käpylässä, Martikainen kertoo Talin tenniskeskuksessa.
Ala-asteella 27 tuntia urheilua
Martikainen aloitti jalkapallon 3-vuotiaana ja jääkiekon vuotta myöhemmin. Tennis tuli mukaan kuvioihin seitsemänvuotiaana. Jalkapallo jäi pois kuvioista vuosi sitten.
– Olin siinäkin aika hyvä, kovalla kunnolla painoin menemään, Martikainen heittää ja virnistää.
Nuorten urheilijoiden haastatteleminen on joskus hankalaa, kun sanoja joutuu vetämään suusta pihdeillä ulos. Martikaisella ei ole sitä ongelmaa. Silmät loistavat, kun hän puhuu rakastamistaan lajeista. Mukaan mahtuu omia mielipiteitä ja ajatuksia.
Vaikka viikko-ohjelma täyttyy välillä tiiviiksi, on silti tilaa hengittää.
Martikainen täytti jo 10-vuotiaana harjoituspäiväkirjaa, johon kertyi 27 tuntia liikuntaa viikossa. Kuulostaa hurjalta.
– Ei minulla ole oikeastaan koskaan sellaista oloa, ettenkö jaksaisi tulla treeneihin. Joskus tennis tuntuu kivammalta ja joskus jääkiekko, Martikainen pohtii.
Tuovinen kertoo, että hän kyselee suojatiltaan usein jaksamisesta.
– Muiden pelaajien vanhemmat kauhistelevat joskus Otson harjoitusmääriä. Kaikki lähtee kuitenkin hänestä itsestään. Harvemmin hän treeneihin tulee väsyneenä.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Ville Tuovinen (oik.) on toiminut viime vuodet Otso Martikaisen henkilökohtaisena valmentajana.
Kalenteri hyvin järjestetty
Martikainen pääsi jääkiekkoilijakiintiöstä Pohjois-Haagan yhteiskoulun urheiluluokalle, joka on helpottanut tiiviin urheilukalenterin järjestämistä. Periaatteena on keskittää opiskelu mahdollisimman paljon koulupäiviin, mikä vapauttaa tilaa illalla harrastuksiin.
Martikainen käy usein koulupäivän jälkeen iltapäivällä tennisharjoituksissa, ja kiekkotreenit ovat ohjelmassa myöhemmin. Kotona hän on useimmiten ennen yhdeksää. Viikonloppuisin Martikainen käy usein aamulla vetämässä yksin tenniksen syöttötreenit ja siirtyy sen jälkeen jääkiekon pariin.
Aikaa jää silti kavereiden tapaamiseen ja videopelien pelaamiseenkin. Eli ihan normaaliin teini-ikäisen arkeen.
– Syön paljon ja menen aikaisin nukkumaan. Kun pitää kehosta huolta, ei tule loukkaantumisia, Martikainen sanoo jämäkästi.
LUE MYÖS: Maajoukkuemaalivahdin NHL-unelma oli uhattuna – vakava peikko vaanii nuoria urheilijoita, taustalla yllättäviäkin syitä: "Mieluummin liian aikaisin kuin myöhään"
Monen lajin harrastaminen ei ole vielä sama asia kuin monipuolinen liikunta. Kun kehittävän harjoittelun määrä nousee, pitää huoltava treeni lisääntyä samassa suhteessa – varsinkin kun rasitusvammat vaanivat kovassa kasvuiässä.
Kuntopohja on ainakin kunnossa. Martikainen juoksi HIFK:n 3 000 metrin testissä ajan 11.05.
Vanhemmat seuraavat taustalla
Kun ammattilaisurheilu ja palkkiot ovat nousseet, liian kunnianhimoiset vanhemmat ovat ottaneet yhä isompaa roolia lastensa liikuntaharrastuksesta.
Eteläkorealainen äiti YiKyoung ja isä Jani ovat antaneet vastuun valmentamisesta niille, joille se kuuluu – valmentajille.
– Usein jompikumpi vanhemmista painostaa ja on vahvasti mukana kuvioissa, mutta Otson vanhemmat ovat syrjässä ja antavat lapsen tehdä mitä hän haluaa. Tennis on hirveän raadollinen laji, ja monet vanhemmat ovat aika sekoboltseja, Tuovinen kuvailee.
– Andre Agassikin oli loistava pelaaja, mutta ei hän koskaan nauttinut pelaamisesta.
Toki Otso käy välillä tekemässä syöttötreenejä isän kanssa, ja pelireissuille järjestyy kyytejä.
– Niin, ja isä jännittää mailat. Hyvin jännittääkin.
Idoleissakin särmää
Martikaisen urheilijanluonteen ydin alkaa hahmottua, kun hän alkaa luetella omia suosikkejaan. Jääkiekossa hän pitää Leo Komarovin ja Matthew Tkachukin kaltaisista kovista taklaajista. Tenniksessä miellyttävät Nick Kyrgioksen ja Rafael Nadalin räväkät pelityylit.
– Tykkään antaa kovia taklauksia. Äiti ja sukulaiset Koreassa eivät tosin pidä jääkiekon taklauksista, Martikainen naurahtaa.
Tenniksessä taklauksia ei voi antaa, mutta se on omalla tavallaan vähintään yhtä raaka laji kuin jääkiekko. Tuovinen muistuttaa, että Suomessa monet pelaajat lyövät hienosti, mutta äärimmäinen "tappajan vaisto" puuttuu.
– Jos et halua voittaa jokaista palloa, sinut syödään varsinkin kansainvälisillä kehillä elävältä, Tuovinen kuvailee.
Ainakaan vielä tätä elävältä syömistä ei ole tarvinnut pelätä. Martikainen on kutitellut Euroopan rankingissa jo kymmenen parhaan pelaajan rajaa. Kansainvälisissä turnauksissa ovat kaatuneet esimerkiksi Yhdysvaltojen kakkospelaaja ja Venäjän ykköspelaaja.
Lopullinen valinta?
Niin hyvältä kuin kahden lajin tavoitteellinen harrastaminen nyt tuntuukin, jossain vaiheessa on tehtävä valinta.
Enää ei ole mahdollista palata aikaan, jossa Kari Elorannan ja Timo Nummelinin kaltaiset lahjakkuudet pystyivät pelaamaan jalkapalloa ja jääkiekkoa pääsarjatasolla.
Tennisliitto on mahdollistanut Martikaiselle tehovalmennuksen, joka tähtää ITF:n kansainvälisissä turnauksissa pärjäämiseen. Jääkiekossakin panokset kovenevat, sillä edessä on vuosi, jolloin parhaat lahjakkuudet kerätään Pohjola-Leirille.
Martikainen tietää odottaa kysymystä. Jos nyt olisi pakko valita, jatkaisitko jääkiekkoa vai tennistä?
– Täytyy rehellisesti sanoa, että en tiedä. Tiukka valinta siitä tulee.
Hyvistä lähtökohdista huolimatta ei ole mitään takeita, että tuleeko Martikaisesta joskus lajinsa huippua.
Vaikka kehittyminen jossain vaiheessa tyssäisikin, vaikea kuvitella, että tästä teinipojasta tulisi katkeroitunut aikuinen, joka vihaa urheilua. Hän on saanut valita oman tiensä.
Tuovisen pokka pysyy peruslukemilla, kun keskustelu kääntyy lajinvalintaan. Hän ei ainakaan aio olla se henkilö, joka patistaa lahjakkuutta jatkamaan tennistä.
– En painosta. Kaiken pitää lähteä pelaajasta itsestään.