Pakenevan seurantatilanteissa eli kansankielellä takaa-ajotilanteissa on aina omat riskinsä muun muassa suurien ajonopeuksien vuoksi.
Poliisiammattikorkeakoulun valvonta- ja hälytystoimintaosaamisen yksikön päällikkö Sami Hätönen kertoo Rikospaikka-ohjelmassa, että jokainen seurantatilanne on yksilöllinen.
Poliisi ei voi koskaan aluksi tietää, miksi kuljettaja jättää virkavallan antaman pysäytysmerkin noudattamatta.
– Onko auton takakontissa varastettua tavaraa, huumausaineita tai kuollut ihminen?
Kahtasataa karkuun
Nopeudet voivat nousta seurantatilanteissa suuriksi, yli 200 kilometriin tunnissa. Poliisin taktiikka ei kuitenkaan perustu pelkästään perässä ajamiseen.
– Pyrimme laittamaan resursseja eteen ja pysäyttämään toiminnan.
Hätönen kertoo, ettei poliisilla ole yksiselitteistä taktiikkaa, jos vaikkapa Helsingin keskusta-alueella alkaisi pakenevan seurantatilanne keskellä liikenneruuhkaa.
– Johtamisen kannalta paikallistuntemuksella ei ole merkitystä. Pääsääntö on se, että kaikin mahdollisin keinoin pyritään turvaamaan sivullisten turvallisuus.
– Ruuhka-aikaan se on äärimmäisen vaarallinen tilanne ja silloin tulee harkittavaksi luopuminen.
Missä tilanteissa poliisi luopuu seurantatilanteista ja mitä luopuminen todellisuudessa tarkoittaa? Katso mielenkiintoinen osio Rikospaikasta artikkelin alusta.