Kaikkien aikojen helle-ennätys nyt uhattuna – "Tälle ei näy loppua"

Kaikkien aikojen hellepäiväennätys saattaa rikkoutua tällä viikolla.

Maanantaina sää on osassa maata sateista, ja kovimmat kuurot osuvat länsirannikolle ja Kaakkois-Suomeen. Auringon pilkahtaessa elohopea voi kivuta parinkymmeneen asteeseen.

Ensimmäinen mahdollisuus hellepäivään on tiistaina Pohjois-Karjalassa. Länsiosissa maata on tiistaina viileämpää. Keskiviikkona taas itäosassa maata on aika todennäköisesti hellettä, ennustaa MTV:n meteorologi Pekka Pouta.

– Kaikkien aikojen hellepäiväennätys on 65 kappaletta. Nyt ollaan 63 kappaleessa, eli jos tiistaina ja keskiviikkona tulee hellepäivä, niin silloin ollaan samoissa lukemissa.

Ennätys saattaa siis jopa rikkoontua tällä viikolla.

Jos torstainakin on hellettä, mennään silloin kaikkien aikojen yhden vuoden hellepäiväennätykseen.

– Silloin todennäköisin paikka helteille on aivan lännessä. Itätuuli puhaltaa lämmintä ilmaa länsirannikolle ja suunnilleen aivan rantaviivalla on lämpöisin paikka, Pouta sanoo.

Helteitä on Poudan mukaan luvassa niin kauan kuin etelästä virtaa lämmintä ilmaa.

– Tälle ei nyt oikein näy loppua.

Katso koko sää- ja kuukausiennuste jutun alusta.
Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat