Reijo kuvasi usvaisen auringonlaskun kuin sadusta – katso elokuun parhaimmat sääkuvat

MTV Uutiset valitsi elokuun kuukauden sääkuvan.

Elokuussakin MTV:n toimitukseen on saapunut lukuisia otoksia, jotka ilmentävät Suomen kesäsään monipuolisuutta.

MTV:n lukijat ja katsojat ikuistivat muun muassa revontulia, usvaisia aamuja, aurinkoa ja ukkosia, luontohetkiä eläinten kanssa sekä trombeja.

Meteorologien ja toimittajien raadin työ oli jälleen erittäin haastavaa, sillä elokuun aikana lähetetyt kuvat olivat korkeatasoisia ja omilla tavoillaan kiehtovia.

Elokuun kuukauden kuvaksi lopulta valikoitui Reijo Keskikiikosen kuvaama hetki juuri ennen auringonlaskua Sastamalassa.

Lukijan kuva: Reijo Keskikiikonen, Sastamala

– Havaitsin, että pelloilla alkaa muodostumaan usvaa. Laitoin dronen ilmaan noin 115 metrin korkeuteen ja aloin kuvaamaan auringon laskiessa. Usva muokkasi maisemaa sadunomaisesti ja laskeva aurinko värjäsi lisäksi usvaa hienosti, Keskikiikonen kertoo.

Myös raati piti kuvaa sadunomaisena ja herkkänä otoksena, johon sisältyi ripaus loppukesän haikeutta.

Kuukauden sääkuva palkitaan 100 euron palkkiolla.

Voit katsoa kaikki 10 parasta elokuun sääkuvaa videolta artikkelin alusta. Kuvien ottajat:

  • Reijo Keskikiikonen, Sastamala
  • Tapani Teittinen, Naantali
  • Virpi Leinonen, Käkisaari
  • Jukka Pihlainen, Tuusula
  • Reijo Keskikiikoinen, Sastamala
  • Raija Kokkola, Valtimo
  • Maija Vaahtoluoto, Savonlinna
  • Kjell Kullberg, paikkakunta ei tiedossa
  • Terttu Honkaranta, Pöytyä
  • Kalevi Impiö, Ranua

Näin lähetät kuvan tai videon MTV:lle

Sääkuvan tai -videon saat lähetettyä meille helpoiten osoitteesta mtvuutiset.fi/saakuvat. Linkki ohjaa sinut palveluun, jonka kautta saat materiaalisi helposti toimituksen nähtäville. Voit lähettää kuvan tai videon puhelimesi galleriasta tai kuvata sivuston kautta avautuvalla kameralla.

Jos näit jotain muuta MTV Uutisten toimitusta kiinnostavaa, niin lähetä se meille WhatsAppilla numeroon 040 578 5504 tai osoitteeseen mtvuutiset.fi/lukijankuvat.

Julkaistuista uutisvideoista maksamme aina vähintään 60 euroa. Hyvistä uutiskuvista ja -videoista voidaan maksaa tapauskohtaisesti enemmänkin.

Lue myös:

    Uusimmat