"Kaista oli täysin auki": Liikenteenohjaus hämmensi ja pahensi Helsingin liikennekaaosta

5:36img
Projektipäällikkö kertoo, miksi nosturin nostamisessa kesti niin kauan
Julkaistu 13.08.2024 10:56(Päivitetty 13.08.2024 11:19)

Lotta Stenroos

lotta.stenroos@mtv.fi

Helsingissä Hakaniemen sillalla kaatuneen nosturiauton nosto-operaation aiheuttaman liikennekaaoksen liikenteenohjaus aiheutti päänvaivaa autoilijoille. 

Useillla sisääntuloväylillä liikenne ruuhkautui pahoin ja erityisesti idästä kaupunkiin tulevilla teillä liikenne seisoi. 

Itäväylää pitkin töihin autoillut Eero Vartia kertoi MTV Uutisille Kulosaaren sillan Kalasataman päädyssä olevien ruuhkavalojen toiminnan hämmentäneen. 

Lue myös: Helsingin liikenteen sekoittaneen nosturin noston aikataulu täysin auki: "Tunti tai puolitoista, mikäli onnistuu"

Kalasataman kohdalla olevassa tunnelissa Itäväylän tulee kolmesta kaistasta kaksi haarautuu tunnelin jälkeen keskustaan ja yksi kohti Vallilaa ja Pasilaa. Kaksi oikeanpuoleisinta kaistaa oli tukossa kaatuneen nosturin aiheuttaman ruuhkan takia, mutta Pasilan suuntaan menevä kaista oli Vartian ajaessa töihin täysin auki.

kulosaaren silta ruuhkavalot OMA

Liikennettä ruuhkan aikana säännöstelevät valot kuitenkin paloivat punaisena jokaiselle kaistalle, täten sulkien liikenteen myös Pasilan suuntaan, jossa ruuhkaa ei ollut. Tämä lisäsi jo ennestään pahoin ruuhkautuneen Itäväylän tukkeutumista.

Syynä tunnelin turvallisuus ja valojen tekniikka

Helsingin kaupungin liikenneinsinööri Anna Nervola kertoo MTV Uutisille syynä ruuhkavalojen toimintaan on puhtaasti turvallisuudessa ja sen linkittymisessä valojen toimintaan.

– Valoja ei ole ohjelmoitu toimimaan kaistakohtaisesti. Siitä joko voi ajaa kaikilla kaistoilla tai ei ollenkaan. Tämä johtuu tunnelista ja siihen liittyvistä turvallisuustekijöistä. Onnettomuuden tai palon sattuessa tunneli on pystyttävä pitämään tyhjänä, kertoo Nervola.

Nervola ei ollut tutustunut vielä tämän aamuiseen ruuhkatilanteeseen, joten ei kommentoinut Kulosaaren sillalla aamulla vallinnutta tilannetta. 

Lue myös: Helsingissä käynnissä liikennekaaos – kaatunut nosturi pysäyttänyt työmatkalaiset

Nosturiauto kaatui Hakaniemen siltatyömaalla – kuljettaja loukkaantui

Tuoreimmat aiheesta

Ruuhkat