Tämä kuva kertoo kaiken katkaistun metroliikenteen hirmuruuhkista

0:43img
Metromuutos aiheutti ihmisruuhkan myös Kamppiin jo maanantaina.
Julkaistu 04.06.2024 17:23(Päivitetty 04.06.2024 20:53)

MTV UUTISET – STT

Helsingin metroliikenne sujui tiistaina aamupäivällä hyvin, mutta iltapäivällä liikenne ruuhkautui metroasemilla, kertoo Helsingin seudun liikenteen projektipäällikkö Teuvo Syrjälä.

Isot matkustajamäärät ovat ruuhkauttaneet liukuportaat ja hissit Helsingin yliopiston ja Kampin metroasemilla. Rautatientorin aseman ollessa suljettuna metro ei kulje Helsingin keskustan läpi koko kesänä.

Rautatientorin metroasema suljettiin korjaustöiden vuoksi maanantaina, ja metron itäsuunnan pääteasemana keskustassa toimii Helsingin yliopiston metroasema. Kaupunkiliikenne Oy:n mukaan ensimmäisten päivien kokemukset ovat osoittaneet, että Helsingin yliopiston asema ruuhkautuu aamu- ja iltapäivätuntien aikana. 

Matkustajat ovat joutuneet jonottamaan pääsyä aseman liukuportaisiin ja hissiin. Pahimmat ruuhka-ajat asemalla ovat olleet noin klo 08:30-10:00 aamuisin ja klo 16:00 – 18:00 iltapäivisin.

STT:n toimittajan mukaan Helsingin yliopiston metroasemalla jono rullaportaisiin oli kymmenien metrien mittainen tiistaina iltapäivällä viiden jälkeen. Tilannetta mutkisti hänen mukaansa se, että vain toinen hisseistä oli käytössä. Hissijonot olivat pitkät metron ylä- ja alapäässä.

jono Kaisaniemi metro

HSL kehottaa käyttämään mahdollisuuksien mukaan Hakaniemen metroasemaa. Ruuhkien uskotaan hellittävän iltaa kohti.

Kaupunkiliikenne pahoittelee matkustajille aiheutunutta haittaa ja pyytää kärsivällisyyttä ruuhkassa kulkemiseen.

Ruuhkia ovat pahentaneet suuren kuormituksen alle joutuneiden liukuportaiden satunnainen vikaantuminen. Liukuportaiden toiminnan varmistamiseksi matkustajamäärää portaissa on jouduttu rajoittamaan ruuhkatuntien aikana. Helsingin yliopiston aseman toinen hissi on vikaantumisen vuoksi poissa käytöstä, ja hissin korjausta kiirehditään.

Järjestyksenvalvojat ohjaavat matkustajien kulkua ja opastavat asemalla liikkuvia.

Kaupunkiliikenne Oy suosittelee polkupyörien kanssa metrossa matkustavia käyttämään Helsingin yliopiston sijaan Hakaniemen metroasemaa, jossa on useita hissejä polkupyörien kuljettamiseen. Raitiovaunulla jatkavat matkustajat pääsevät myös vaihtamaan kulkuneuvoa useille raitiovaunulinjoille jo Hakaniemessä.

Metroliikenne katkon aikana on sujunut pääosin hyvin, ja metrot ovat kulkeneet aikataulun mukaisesti.

Juttua päivitetty kauttaaltaan uusilla tiedoilla 4.6.2024 kello 20:54

Lue lisää: Keskustan katkaissut remontti yllätti osan metromatkustajista täysin, liikkumista asemilla rajoitettiin: "Nyt täytyy luovia"

Tältä näytti metromuutos: Kampissa valtaisa ihmisruuhka keskellä kirkasta päivää

Tuoreimmat aiheesta

Helsinki