Kajaanin jäähalliin murtauduttiin viikonlopun aikana tuhoisin seurauksin. Tieto tuli medialle poliisin tiedotteiden kautta vasta tiistai-aamuna. Urheiluseuroissa oltiin yllättyneitä, kun MTV Uutisista soitettiin tapahtumien tiimoilta.
Kajaanin jäähalliin tunkeuduttiin ja sitten pistettiin toden teolla ranttaliksi: Yli kymppitonnin tuhot – rälläilyä jääkoneella ja rikottuja pulloja, myös alkoholi ja elintarvikkeet kelpasivat
Outi Vihanto on Kajaanin taitoluistelijoiden, TaiKan, seuran puheenjohtaja. Kajaanin taitoluistelijat (entinen Kajaanin Elo) ovat harjoitelleet jäähallissa. TaiKalla ei ollut omaisuutta hallin tiloissa, sillä halli on ollut remontissa kesän aikana. Tieto tapahtuneesta tavoitti Vihannon MTV Uutisten kautta.
– Voi ei. Onpa todella surullista kuultavaa. Olemme odottaneet niin innolla, että pääsemme uuteen hienoon halliin, missä on kaksinkertainen jää ja kaikenlaista. Voi harmi, hän huoahtaa.
– Täytyy heti katsoa, mitä siellä on tapahtunut, hän jatkaa.
TaiKa ry:lle oli luvattu, että viimeistään syyskuun alussa päästäisiin harjoittelemaan remontoituun halliin.
– Sen mukaan sitten, että miten siellä saadaan kaikki valmiiksi. Uusia ryhmiäkin on perustettu, kun on saatu lisää jääaikaa. Kovasti odotamme sitä. Todella harmillista, jos kaikki viivästyy, Vihanto sanoo.
Kajaanin taitoluistelijat pitivät kesäleirin Vuokatissa.
– Mitään varasuunnitelmaa ei ole, jos jäähallin avaaminen viivästyy. Tilanteen mukaan etenemme. Luulen, että se aiheuttaa paljon käyttöpaineita Vuokatin halliin, jos näin käy. Täytyy nyt vain toivoa, että mitään sellaista vahinkoa ei olisi tapahtunut, mikä tätä avaamista viivästyttäisi, Vihanto harmittelee.
Tietoja seurataan toistaiseksi median kautta
Kajaanin Hokin päävalmentaja Jarkko Heikkinen sai tuttaviltaan tiedon sosiaalisen median kautta.
Hokin vuokraamista tiloista anastettiin alkoholia, elintarvikkeita ja lääkkeitä noin 3000 euron edestä.
– En ole itse tapahtumista yhtään sen tietoisempi, kuin mitä WhatsAppin kautta lähetetystä linkistä luin mediasta tänä aamuna. Kyllä pelajaatkin sitten varmasti lehtiä ja nettiä seuraavat, että saavat kyllä tietoa tapahtumista, Heikkinen sanoo.
– Elokuussa alkaa treenit. Meillä oli suunnitelmissa muutenkin lähteä Vuokattiin ainakin ensimmäiseksi viikoksi, joten joka tapauksessa oltaisiin se ensimmäinen viikko evakossa.
Kajaanin jäähallin viereen on valmistumassa pienempi harjoitushalli, jonne Hokin pelaajat siirtyvät aluksi harjoittelemaan.
– Harjoitushalli on luvattu käyttöömme 12. elokuuta. Syyskuun alussa oli tarkoitus siirtyä varsinaiseen jäähalliin. Runkosarja alkaa syyskuun lopussa. En tiedä miten sitten toimimme, että pitääkö otteluita siirtää. Pelipäiviä voidaan joutua vaihtamaan, Heikkinen harmittelee.
Kajaanin kaupungin liikuntapalvelupäällikkö Aleksi Nyström pahoittelee tapahtunutta ja kertoo, että kaikille asianomistajille, joiden omaisuutta oli hallilla, välitettiin tieto eilen illalla.
Hän ei osaa sanoa, miksi tieto ei ollut kulkeutunut esimerkiksi Hokin päävalmentajan korviin.
– Seurojen sisäinen tiedotus ei ole meidän asiamme, Nyström toteaa.
Oikaisu: klo 14.03. Liikuntapalvelupäällikön kommentti tiedottamisesta. Otsikko oli aiemmin muotoa: "Kajaanin jäähalli tärveltiin pöyristyttävällä tavalla – urheiluseurat kuulivat asiasta vasta median kautta: "Olemme odottaneet niin innolla, että pääsemme uuteen hienoon halliin". Sana "vasta" on poistettu otsikosta.