Kajaanin tappoepäilyn tutkinta kestää viikkoja

Otanmäki kuvaa
Lehtikuva
Julkaistu 16.09.2016 12:25

MTV UUTISET

Poliisin mukaan sillä on Kajaanin Otanmäen rikosepäilyissä käsitys tapahtumien kulusta

– Sitä pyritään vielä lisäselvittämään ja täydentämään, kertoi rikosylikomisario Jarkko Maksniemi.

Kahta irakilaismiestä epäillään taposta ja kahdesta ryöstöstä. Henkirikoksen uhri oli paikallinen mies.

Tutkinta on jatkunut kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla. Asiassa on kuultu jo toistakymmentä ihmistä.

Maksniemi kertoi, että tutkinta kestää viikkoja. Aikaa vievät teknisessä tutkinnassa tarvittavat laboratoriolausunnot.

Rikoksista epäilty, Otanmäen vastaanottokeskuksessa asunut kaksikko vangittiin keskiviikkona.

Eilen Kajaanissa järjestettiin mielenosoitus, jossa joukko protestoijia vaati keskusta lakkautettavaksi. Mielenilmaisu ei saanut liikkeelle suuria kansanjoukkoja.  

Tuoreimmat aiheesta

Rikos