Pitseriassa Vantaalla ampunut mies on tuomittu yli viiden vuoden vankeuteen. Toiminta viittasi oikeuden mukaan kostoon.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut kolmekymppisen miehen vankeusrangaistukseen Vantaan Pähkinärinteen ostoskeskuksessa syyskuussa tapahtuneesta ampumisesta.
Syyttäjä vaati miehelle rangaistusta murhan yrityksestä, mutta käräjäoikeuden mukaan kyseessä oli lievempi tapon yritys.
Syytetty sanoi oikeudessa tähdänneensä uhria vain jalkoihin. Hän kiisti, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut tappaa uhri.
Tuomion mukaan syytetty ajoi ostoskeskuksessa sijaitsevan pitserian luokse ja alkoi välittömästi ampua uhria.
Uhri pakeni ravintolaan sisälle, mihin syytetty jahtasi häntä ja jatkoi ampumista.
Lopuksi mies kiersi ulkokautta ravintolan takaovelle ja ampui oikeuden mukaan sisälle ravintolaan vielä ainakin kahdesti.
Viimeiset laukaukset olivat oikeuden mukaan pelottelua ja syytetty poistui välittömästi niiden jälkeen.
Oikeuden mukaan uhri sai ampumisessa useita vammoja eri puolille kehoa, muun muassa käteen, reiteen, pakaraan ja rintakehään.
– Asianomistajan vammat ovat olleet henkeä uhkaavia. (Hän) ei ole menehtynyt, koska hänet on toimitettu pikaisesti sairaalaan, jossa hän on saanut kiireellistä hoitoa hätätilapotilaana, tuomiossa sanotaan.
Perheen kunniaa loukattu
Syyttäjän mukaan väkivallanteon motiivina oli velka. Oikeus ei kuitenkaan pitänyt uskottavana, että se olisi ollut syytetyn toiminnan taustalla.
– Viisi vuotta vanhan ja käytännössä lähes unohtuneen velan perimistä silmällä pitäen vastaajan menettelyä ei ole pidettävä lainkaan johdonmukaisena.
Oikeus katsoi, että ampuminen liittyi uhrin edellispäivänä sanomiin asioihin, joiden syytetty koki loukanneen hänen perheensä kunniaa.
– Koska asianomistajan menehtymisen vaara on nyt ollut erittäin suuri, vastaajan ei voida katsoa pyrkineen saamaan menettelyllään taloudellista hyötyä itselleen, vaan hänen toimintansa viittaa pikemminkin kostoon.
Oikeus tuomitsi Mehmet Söylemezin, 32, viiden vuoden ja neljän kuukauden vankeuteen tapon yrityksestä, ampuma-aserikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta.