Kaksi israelilaisministeriä uhkaa erota, jos tuore aselepoehdotus hyväksytään

Äärioikeistolaiset ministerit uhkasivat myös kaataa hallituksen.

Israelissa kaksi ministeriä uhkaa erota, jos hallinto hyväksyy tuoreen aselepoehdotuksen. Äärioikeistolaiset kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir ja valtiovarainministeri Bezalel Smotrich uhkasivat myös hajottaa maan hallituksen, jos sopimus solmitaan.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoi perjantaina suunnitelmasta, johon sisältyy aselepo ja israelilaisjoukkojen vetäytyminen Gazan asutuilta alueilta.

Ben-Gvir kuvaili suunnitelmaa totaaliseksi tappioksi äärijärjestö Hamasia vastaan käytävässä sodassa. Hän kutsui sitä Haaretz-lehden mukaan "vialliseksi sopimukseksi, joka on voitto terrorille ja turvallisuusuhka Israelin valtiolle". Smotrich taasen kertoi lehden mukaan, ettei hän tule hyväksymään sopimusta ilman, että Hamas on ensin tuhottu.

Oppositiojohtaja Yair Lapid kutsui X-viestipalvelussa ministerikaksikon uhkauksia muun muassa kansallisen turvallisuuden laiminlyönniksi ja panttivankien hylkäämiseksi. Kyseessä on hänen mukaansa "huonoin ja vastuuttomin hallitus maan historiassa".

Tel Avivissa puolestaan nähtiin lauantaina laajoja mielenosoituksia, kun tuhannet ihmiset marssivat osoittamaan mieltään sopimuksen hyväksynnän ja panttivankien vapauttamisen puolesta.
 

Neuvottelijat kehottivat sopuun

Gazan konfliktia sovitelleet Qatar, Yhdysvallat ja Egypti vetosivat lauantaina Israeliin ja Hamasiin, jotta nämä viimeistelisivät sopimuksen aselevosta ja panttivankien vapauttamisesta.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu toisti lauantaina, että Israelin tavoitteena on edelleen äärijärjestö Hamasin tuhoaminen ja kaikkien panttivankien vapauttaminen.

Hamas puolestaan antoi aiemmin ymmärtää suhtautuvansa positiivisesti Bidenin puheisiin muun muassa pysyvästä tulitauosta.

Lue myös:

    Uusimmat