Manhattanin tuhoisa helikopteriturma tallentui videolle – viisi kuoli, kun kopteri syöksyi jokeen

Helikopteri turma yhdysvallat manhattan
Helikopterin sisälle jääneitä henkilöitä pelastetaan East River -joesta sen jälkeen, kun helikopteri syöksyi jokeen.
Julkaistu 12.03.2018 06:09(Päivitetty 12.03.2018 09:31)

MTV UUTISET-STT-AFP

Yhdysvalloissa viisi ihmistä on kuollut helikopteriturmassa New Yorkin Manhattanilla. Ainoastaan helikopterin lentäjä selvisi turmasta.

New Yorkin pormestarin tiedottaja kertoo Twitterissä, että helikopteri syöksyi East River -jokeen. Kolme matkustajaa vietiin sairaalahoitoon, mutta heidän kerrotaan kuolleen maanantaina aamuna.

Pelastuslaitoksen mukaan kopterin lentäjä onnistui vapautumaan turvavöistään, mutta kaikki viisi matkustajaa jäivät jumiin kopteriin, kunnes pelastussukeltajat pelastivat heidät. Kaikki lennon matkustajat kuolivat, vain helikopteria lentänyt pilotti selvisi hengissä turmasta, kertoo CNN.

Pelastusviranomaisten mukaan loukkaantuneet täytyi leikata irti vöistään, mikä teki operaatiosta hyvin haastavan.

Kyseessä oli turisteille tarkoitettu valokuvauslento. 

Hätäkeskusnauhoitteen mukaan lentäjä otti yhteyttä lennonjohtoon ja sanoi, että helikopterin moottori oli menettänyt äkillisesti tehonsa.

12.03.2018 Juttua on muokattu. Juttuun on päivitetty uhrien määrä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat