Lapsi ja kolme aikuista kuolivat helikopterin törmättyä radiomastoon Yhdysvalloissa – turma tallentui videolle

Yhdysvaltojen Houstonissa sattui tuhoisa helikopterionnettomuus sunnuntaina.

Neljä ihmistä kuoli, kun helikopteri törmäsi radiomastoon Houstonissa sunnuntaina, uutisoi muun muassa CNN. Yksi kuolleista on viranomaisten mukaan lapsi. 

Houstonin pormestari kertoi sunnuntaina pitämässä tiedotustilaisuudessa, että onnettomuus tapahtui hieman ennen iltakahdeksaa. Törmäys aiheutti 300 metriä korkean maston kaatumisen, sekä räjähdyksen, joka kuului lähialueille.

Pormestarin mukaan helikopteri oli lähtenyt lentoon Houstonin Ellingtonin lentokentältä, joka sijaitsee noin 27 kilometriä etelään onnettomuuspaikasta. Helikopterin määränpää on epäselvä.

Houstonin poliisipäällikön mukaan yksityiskäytössä olleessa helikopterissa oli neljä ihmistä, josta kaikki saivat surmansa. 

Turma tallentui turvakameraan, jonka kuvasta näkyy, kuinka helikopteri lentää kohti tornia ja törmää siihen.

Paikallisen pelastuslaitoksen tiedottajan mukaan joistain lähialueen rakennuksista katkesi sähköt onnettomuuden takia.

Pelastuslaitoksen jakamissa kuvissa näkyy tuhoutunut torni asuinalueen lähellä.

Liittovaltion ilmailuhallinto tutkii tapausta.

Lue myös:

    Uusimmat