Kaksi suurta kannabiskasvattamoa paljastui Lahdessa – poliisin haaviin myös kokaiinia, koruja ja 76 000 euroa käteistä

Kannabis kasvatus viljelmä huumeet
Kuvituskuva.Kuvituskuva.
Julkaistu 15.11.2019 17:38

MTV UUTISET – STT

Lahdessa on valmistumassa poliisitutkinta, jossa on kyse ammattimaisesta kannabiksen kasvattamisesta. Poliisin mukaan tutkinnassa on takavarikoitu yli 200 kannabiskasvia ja 3,4 kiloa marihuanaa sekä muun muassa kokaiinia, MDMA:ta ja amfetamiinia.

Lisäksi poliisi takavarikoi liki 76 000 euroa käteistä, yli 220 000 euron arvosta koruja ja kelloja sekä 18 500 euron edestä muuta arvo-omaisuutta. Omaisuuden epäillään olevan peräisin pitkään jatkuneesta kannabiksen kasvatuksesta.

Kasvattamoja on poliisin mukaan ollut kaksi ja ne ovat sijainneet Lahden koillisosassa Heinolan suunnassa, kertoo tutkinnanjohtaja Pälvi Suokas.

Törkeistä huumausainerikoksista epäillään kahta naista ja kolmea miestä. Juttuun liittyy myös kuudes epäilty, jota epäillään vähäisemmistä huumausainerikoksista.

Osa epäillyistä on kiistänyt rikokset ja osa ei ole kommentoinut epäilyjä lainkaan, Suokas sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Kannabis