Mixu Paatelainen valmensi Suomen jalkapallomaajoukkuetta hieman reilut neljä vuotta. Ehdotonta huippukohtaa ei tarvitse miettiä kauaa.
Paatelainen valmensi Suomea 45 ottelussa ja saldo oli 17 voittoa, 11 tasapeliä ja 17 tappiota. Karsintapelejä kertyi 20, lukemilla 5-5-10.
Hän tuli mukaan kesken 2010-11 EM-karsintojen ja johdatti Suomen kahteen voittoon, yhteen tasuriin ja kolmeen tappioon.
Syksyllä 2012 alkoivat MM-karsinnat, joissa samassa lohkossa olivat Espanja ja Ranska. Kaikki alkoi urhealla taistelulla, kun Suomi kellistyi Olympiastadionilla Ranskalle 0-1. Toisessa ottelussa Suomi jäi tasuriin Georgiaa vastaan.
Maaliskuun kolmannessa ottelussa tuli Paatelaisen Huuhkaja-uran ehdoton kohokohta: Suomi puolusti hallitsevan Euroopan ja maailmanmestarin Espanjan tantereella tiukasti ja kurinalaisesti, iski upeasta vastaiskusta ja järjesteli Gijonin ihmeen, 1-1-tasapelin. Kun tuota iltaa muistelee, tuntuu mahdottomalta, että lähes koko kansa vaatii Paatelaista ulos kaksi vuotta myöhemmin. Joukkue ja päävalmentaja olivat onnistuneet täydellisesti.
Sen jälkeen oli päivänselvää, että Valko-Venäjä kaatuu, kahdesta pelistä tuli neljä pistettä. MM-kisat jäivät haaveeksi, mutta vielä vuoden 2013 loppuessa kaikki oli hyvin. Suomen saldo MM-karsinnoista oli 2-3-3.
Käynnissä olevien EM-karsintojen piti olla Suomelle vihdoin ja viimein mahdollisuus. Ranskan-matka kesällä 2016 oli Paatelaisen palkkaamisen jälkeen asetettu päätavoite.
Färsaarista tuli vielä voitto, mutta Kreikka-tasapelin jälkeen tuli neljä tappiota. Kun tappiosarake kasvoi myös harjoitusotteluissa, silmukka Paatelaisen ympärillä kiristyi. Viimeinen viikko oli katastrofi: 0-2-tappio Virolle sai Suomen alennustilaan, josta nouseminen Unkari-voittoon olisi vaatinut uuden ihmeen.