Kaleva: Koulutustaso heijastelee maahanmuuttoasenteita

27897976
Keskimääräistä suopeammin maahanmuuttoon suhtautuivat yliopiston käyneet ihmiset. Lehtikuva
Julkaistu 04.07.2015 11:50

MTV UUTISET - STT

Matalasti koulutetut suhtautuvat keskimääräistä torjuvammin humanitääriseen maahanmuuttoon, selviää oululaisen Kalevan teettämästä kyselystä.  

Penseimmin humanitääriseen maahanmuuttoon suhtautuivat ihmiset, joiden koulutustaso oli perus- tai kansakoulu tai ammattikoulutus. Näistä ryhmistä lähes kaksi viidestä kannatti pakolaiskiintiöiden pienentämistä.  

Keskimääräistä suopeammin maahanmuuttoon suhtautuivat yliopiston käyneet ihmiset. Myös toisen asteen kouluna lukion käyneiden näkemykset poikkesivat selvästi suopeampaan suuntaan ammattikoulutetuista.  

Vasemmistoliiton, vihreiden ja RKP:n äänestäjistä lähes puolet kannatti pakolaiskiintiöiden suurentamista. Perussuomalaista puolestaan lähes kaksi kolmesta halusi pienentää niitä.  

Taloustutkimus haastatteli kyselyä varten tuhatta ihmistä kesä-heinäkuun vaihteessa.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa