Suomi-kiekon ja Tapparan suurlegenda Kalevi Numminen täyttää tänään 85 vuotta.
Nummista muistettiin upealla tavalla Tapparan ja Sportin liigaottelun alla, kun Numminen saapui pudottamaan avauskiekkoa keskiympyrään. Tässä vaiheessa Nokia Arenan yleisö teki erittäin lämpimän eleen Nummiselle. Koko halli jakoi seisaaltaan kunniaa suomalaisen jääkiekon suurmiehelle.
– Hienoa urheilukulttuuria päästään tässä hetkessä todistamaan, MTV Urheilun selostaja Toni Saukkola kehui.
Video hienosta hetkestä näkyy jutun yläreunasta.
Numminen voitti pelaajaurallaan Tapparassa kolme Suomen mestaruutta. Tämän lisäksi hän pokkasi kolmesti hopeaa ja kerran pronssia. Valmentajana hän on luotsannut Tapparan kolmesti mestariksi.
SM-liiga jakaa vuosittain Kalevi Nummisen nimeä kantavan valmentajan tunnustuspalkinnon vuoden parhaalle päävalmentajalle.
Itse illan ottelussa Tapparan vaikeudet ovat jatkuneet, sillä Sport siirtyi avauserässä 1–0-johtoon. Asialla oli Lari Heikkinen.
LISÄÄ MUUALTA: Presidentti Sauli Niinistö teki poikkeuksellisen tempauksen Raumalla
1:25Raumalla upea hetki – presidentti Sauli Niinistö pudotti avauskiekon, mukana poikkeuksellinen piirre