Possessa vieraana nähty entinen alppitähti avautuu avioliitostaan.
Possessa vieraillut Kalle Palander on tämän syksyn aika ollut kiireinen mies. Omaelämänkerta ja useat tv-tuotannot ovat työllistäneet miestä niin, että arkeen on avuksi kutsuttu muun muassa miehen oma äiti.
Palander ja hänen vaimonsa Riina-Maija Palander ovat olleet hyvin avoimia parisuhteensa haasteista. Mies myöntää, että tälläkin hetkellä vaimo on perheen vanhimman lapsen kanssa Espanjassa.
– Rouva lähti Espanjaan vanhimman tyttären, Oda-Sofian, kanssa. Jäin kaksosten kanssa tänne. Isosiskoni ja äitini ovat auttaneet lasten hoidossa, sillä minulla on ollut todella paljon työkiireitä, Palander kertoo MTV.fille.
Mies suuntaa itsekin kuun puolessa välissä Espanjan auringon alle, tosin pienen lenkin kautta.
– Nyt ollaan vielä reilun viikon verran tässä ja sitten lennän lasten kanssa Ranskaan. Sieltä jatketaan Espanjaan, jossa minulla on kahden viikon loma.
Ylämäet ja alamäet yhdessä kokenut pariskunta ei liiemmin lepertelypuheluita soittele, päinvastoin.
– Ei me jutella hirveästi. Ei me pidetä yhteyttä. Ainoastaan asioista, jotka pitää hoitaa. Ei me soitella ja kysellä, että mitä toiselle kuuluu. Aloin jo miettiä eilen, että ollaanko me edes yhdessä. Vähän himmeä fiilis, mutta kai se tähän systeemiin kuuluu, Palander pohtii.
Pitkään yhdessä ollut kaksikko ei ole aikaisemmin naimisissa ollessaan ollut näin pitkään erillään toisistaan.
– Kymmenen vuotta tulee huhtikuussa täyteen. Pitää olla ylpeä, siitä onnittelinkin rouvaani. Ei kai me erota ikinä. Nyt on vähän ollut silleen, että saa nähdä miten käy, kun ollaan kuukausi oltu erossa.
– Silloin kun laskin kilpaa, niin oli pisimmillään 5-6 viikon reissuja. Mutta silloin ei vielä oltu naimisissa. Vaikea sanoa mikä meidät pitää yhdessä. Kai joku pohjoissuomalaisten hulluus. En minä tiedä, mies itsekin ihmettelee.
Possessa vieraana ollut Palander kertoi vasta ilmestyneestä kirjastaan ja joutui Jaakko Saariluoman saattelemana syömään useampia tulisia chilejä. Katso video ylhäältä pääkuvan paikalta!