Kalle Rovanperä laski leikkiä isästään: "Siitä olisi kuullut pitkään"

Kalle Rovanperä nousi Ouninpohjassa Harri-isänsä rinnalle – "Olisi kuullut varmasti pitkään" 2:15
Kalle Rovanperän kommentit lauantain ajopäivän päätteeksi

Kalle Rovanperä otti Suomen MM-rallin lauantaipäivänä tallikavereiltaan luulot pois ja sai samalla jo tukevan otteen uransa ensimmäisestä kotikisan voitosta.

Rovanperä lähti rallin pisimpään ajopäivään kahdeksan sekunnin johtomarginaalilla Elfyn Evansiin. Päivän päätteeksi eroa toisena olevaan Sébastien Ogieriin on 44,2 sekuntia.

Evans putosi välistä pois vetoakselin hajottua, mutta Rovanperän vauhtikin oli täysin omaa luokkaansa. Lauantain kuudelle pätkälle syntyi viisi pohja-aikaa, mukaan lukien kahdet pohjat legendaariselle Ouninpohjan pätkälle – tosin ensimmäisellä vedolla vain 0,1 sekunnin marginaalilla.

Myös isä-Harrilla on uraltaan kaksi Ouninpohjan pätkäpohjaa.

Olisi ollut vähän nihkeää jäädä toiseksi. Se olisi ollut sitten Ouninpohjan kuningas, ja siitä olisi kuullut varmaan pitkään, Kalle Rovanperä murjaisi päivän päätteeksi.

– Yllättävän mukavaa oli olosuhteisiin nähden. Olosuhde ei tänään ollut mikään miellyttävin. Aika paljon yllätyksiä ja kaikkea jännää siellä tuli vastaan koko ajan. Jos olisi ollut kuiva päivä, tällainen ralli olisi ihan erilainen. Silloin ajettaisiin vain kaasu pohjassa, ja koko ajan tietäisi, mitä tulee. Nyt on ollut kaikkea ekstraa. Mielenkiintoinen päivä.

Toyota ei perinteisesti ole jaellut kuljettajilleen tallimääräyksiä suuntaan tai toiseen. Sellaista ei tullut tänäänkään sen jälkeen, kun Evans putosi pelistä pois.

– Ei meillä tule ikinä niita, vaikka nytkin olisi ollut sellainen tilanne, että ihan hyvin olisi kannattanut jotain sanoa. Muta eipä sillä väliä. He tietävät, että yleensä me emme hölmöile mitään.

– Kun keli meni vaikeaksi, Seb otti varmaan varovaisemmin muutaman pätkän – ainakin Päijälän. Tai en tiedä, miksi se jäi niin paljon siellä, mutta veikkaan, että hän otti varovaisemmin. Ymmärsimme pitää vehkeet tiellä.

Sunnuntaina ohjelmassa on kaksi kahteen kertaan ajettavaa pätkää, yhteensä reilut 41 ek-kilometriä.

– Moksi on hieno pätkä, mutta Laajavuori ei kyllä ole. Se on aika erilainen kuin ralli. Kierrellään kiviä, ja on tosi kapeita paikkoja. Se on sellainen mikkihiiripyöritys.

– Ei ole ihan hirveää fiilistä lähteä ajamaan sitä kahteen kertaan maksimilla. Varmasti nämä, jotka yrittävät pisteitä, ottavat siellä enemmän riskejä. Yritetään ajaa fiksusti maaliin, ja.annetaan Sebin ja Elfynin ottaa niitä pisteitä.

Lue myös:

    Uusimmat