Toyotan Kalle Rovanperällä on tiukka ote uransa toisesta maailmanmestaruudesta. Rovanperän ainoa uhkaaja, tiimikaveri Elfyn Evans suistui ulos tieltä lauantain aamupäivän lenkillä Keski-Euroopan MM-rallissa.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala harmitteli Elfyn Evansin kohtaloa – ylisti Kalle Rovanperän tekoa hetkeä aikaisemmin
LUE MYÖS: Sébastien Ogier esitti anteeksipyynnön
Vaikka Evans pääsisi jahtaamaan pisteitä sunnuntain Power Stagelta, riittää Rovanperälle kahdeksas tila MM-tittelin varmistumiseen.
Ennen lauantain iltapäivän pätkiä Rovanperä on kisassa toisella sijalla.
– Pätkän lähtöviivalla sain tiedon meidän omalla lähtöminuutillamme, että Elfyn oli mennyt pihalle. Ei siinä hirveästi ollut aikaa miettiä, mutta totta kai oli heti selvää, että suunnitelma muuttuu, Rovanperä kuvaili tunnelmiaan.
– Laskemattakin tietää, että pitää nyt vain ajaa maaliin. Thierryllä (Neuville) on iso pusku päällä voiton eteen, niin oli selvää, että hän tulee menemään ohi, kun ottaa tuollaisessa kelissä riskit pois.
Rovanperällä oli itsellään iso tilanne aamupäivän toisella pätkällä. Suomalaistähti kuitenkin sai pelastettua tilanteen, kun hän ohjasi kilpurinsa metsäautotielle puiden väliin.
– Siinä piti tehdä nopeita päätöksiä, että mihin tähtäillään. Jarru oli paljon liukkaampi, mitä odotin ja mitä nuotti sanoi. Siinä vähän mentiin leveäksi. Pystyin pelastamaan tilanteen, kun ohjasin auton sinne pienelle tielle, Rovanperä kertoi.
– Jonne (kartanlukija Halttunen) taisi sanoa aikaisemmin, että nyt osuu, mutta sanoin, että eipäs osu. Sen verran halusin pelastaa ja onnistui näköjään.
Jäljellä olevien erikoiskokeiden aikana Rovanperä voi varmistella mielin määrin. Perusvauhtikin riittänee pitämään suomalaiskuskin vähintään viiden joukossa.
– Jos saamme jonkinlaiset järkevät pisteet, niin homma on varma. Se on nyt suunnitelma. Ei oikeastaan jännitä, muta fiilis on toki nyt erilainen. Ei ole kovin nautinnollista vain yrittää selviytyä, Rovanperä totesi.
– Veikkaan, että ajatukset pysyvät kasassa. Tuolla pitää niin paljon keskittyä ajamiseen, että edes pysyy tiellä.
Rovanperä haluaisi varmistaa mestaruuden palkintosijalla, mutta minkäänlaisiin riskeihin Toyota-kuski ei aio ryhtyä.
– Katsotaan nyt iltapäivällä, miten ajetaan. Yritetään saada rytmistä kiinni, kun on puhdasta. Koetetaan ajaa ihan normiajoa, ettei tule mitään virheitä, Rovanperä mietti.
– Mutapaikat ovat sellaisia, että siellä tulee yllätyksiä väkisinkin. Saa mennä ihan kieli keskellä suuta. Yritetään ne vain selvitä läpi. Totta kai olisi ihan kiva pysyä toisena.
Keski-Euroopan MM-rallissa ajetaan lauantaina vielä kolme erikoiskoetta. Kisan päätöspäivänä sunnuntaina on luvassa vielä neljä pikataivalta.
1:17