Toyotan Kalle Rovanperä paljasti taktikoineensa Ruotsin MM-rallin päättäneellä Uumajan Power Stagella.
Rovanperä auraili perjantaina Ruotsin MM-rallissa lumista tietä. Hän kärsi roolista ajallisesti ja taipui joillakin pätkillä reilusti kärjelle. Suomalainen sijoittui lopulta rallissa neljänneksi.
RAPORTTI: Ruotsin MM-rallille dramaattinen päätös – Hyundain taktikointi pieleen: "Voi hyvänen aika"
Rovanperä ei halunnut joutua ensimmäiseksi autoksi tielle seuraavaan MM-ralliin Meksikoon, ja yritti sen myötä välttää voittamasta Ruotsin MM-rallin päättänyttä Power Stagea.
Power Stagen voittikin Hyundain Esapekka Lappi. Rovanperä oli perillä pätkän aiemmin ajaneen Lapin ajasta ja sijoittui lopulta päätöspätkällä kolmanneksi, 0,6 sekuntia Lapista.
– Sen verran piti katsoa Ep:n aikaa ennen kuin lähdettiin pätkälle, että sen yli (paremmaksi) ei saa mennä. Ei siinä mitään ihan hirveää tarvinnut itsekään yrittää. Puhdas ajo vain, Rovanperä setvi C Morelle.
Rovanperä kävi ylälaidan videolla läpi myös, miten ralli kokonaisuudessaan meni ja missä Toyotan olisi onnistuttava paremmin. Suomalainen kommentoi myös Hyundain tallimääräystä.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Rovanperä on kahden MM-rallin jälkeen MM-sarjassa toisena, kolme pistettä Ruotsin MM-rallin voittanutta M-Sport Fordin Ott Tänakia jäljessä. Virolaiselle on näin tiedossa auraustehtäviä maaliskuulle Meksikoon.
Ruotsin MM-rallin lopputulokset:
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika/ero |
1. | Ott Tänak | M-Sport | 2:25:54,5 |
2. | Craig Breen | Hyundai | +18,7 |
3. | Thierry Neuville | Hyundai | +20,0 |
4. | Kalle Rovanperä | Toyota | +25,1 |
5. | Elfyn Evans | Toyota | +1.24,0 |
6. | Pierre-Louis Loubet | M-Sport | +5.59,0 |
7. | Esapekka Lappi | Hyundai | +7.42,4 |
8. | Oliver Solberg | Skoda (WRC2) | +7.48,1 |
EK18: Umeå 2, Power Stage – (10,08 km)
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika/ero | Power Stage -pisteet |
1. | Esapekka Lappi | Hyundai | 5:42,0 | 5 |
2. | Elfyn Evans | Toyota | +0,6 | 4 |
3. | Kalle Rovanperä | Toyota | +0,6 | 3 |
4. | Ott Tänak | M-Sport | +0,6 | 2 |
5. | Craig Breen | Hyundai | +0,8 | 1 |
6. | Thierry Neuville | Hyundai | +2,6 | - |