Uudelta MM-rallikaudelta odotetaan Suomessa taas kerran sitä samaa, mitä on odoteltu jo lähes 20 vuoden ajan: seuraavaa suomalaista maailmanmestaria.
Lentävät suomalaiset saavuttivat vuosina 1977–2002 yhteensä 14 mestaruutta joko MM-sarjassa tai sen edeltäjässä FIA Cupissa.
Marcus Grönholmin toisen MM-tittelin jälkeen on ollut hiljaista.
Grönholm itse pääsi lähelle vuosina 2006 ja 2007, ja seuraavan sukupolven tähdet Mikko Hirvonen ja Jari-Matti Latvala ylsivät parhaimmillaan hopeasijalle.
Kun Latvala, MM-rallistarteilla mitattuna historian kokenein kuljettaja, jäi kaudeksi 2020 ilman tehdastallipaikkaa, sinivalkoista rallikunniaa puolustaa varsin nuori mutta sitäkin lupaavampi kolmikko: Esapekka Lappi, 28, Teemu Suninen, 25, ja Kalle Rovanperä, 19.
LUE MYÖS: Uudet Toyota-tähdet tekevät Tommi Mäkisen työn helpoksi: puheet kuin yhdestä suusta – "En ole milloinkaan tehnyt niin"
Lappi ja Suninen ajavat M-Sportin Fordilla, Rovanperä Tommi Mäkisen johtaman Toyotan Yariksella – samalla autolla, jolla on voitettu viimeisen kahden vuoden aikana sekä kuljettajien että valmistajien MM-titteli.
– Kalle on sellainen kaveri, että odotan, että sieltä rävähtää, seuraajaa odotteleva Grönholm toteaa MTV Urheilulle.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Harri-isänsä jalanjäljissä MM-rallipoluille noussut Rovanperä on historian nuorin MM-sarjan tehdaskuljettaja. Toisaalta Rovanperä on ollut ikäänsä nähden jo hämmästyttävän pitkään lajin kirkkaimman huomion keskipisteenä.
Vaikka esimerkiksi Rovanperän Toyota-tallikaveri, kuusinkertainen maailmanmestari Sébastien Ogier on todennut toivovansa, että superlupaus saisi kehittyä rauhassa, Grönholm muistuttaa, että ikä on Rovanperän kohdalla vain se kuuluisa numero.
– Hän on nuori poika mutta toisaalta ajanut varmaan yhtä paljon MM-ralleja kuin minä, kun aikanaan nousin tehdaskuljettajaksi. No, ei ehkä ihan, mutta kuitenkin.
Grönholm aloitti mestaruuteen päättyneen kauden 2000 kaikkiaan 30 MM-rallin kokemuksella. Rovanperällä MM-ralleja on tähän mennessä vyöllä 20.
Suurin ero tulee siitä, että Grönholm ehti ajaa 1990-luvun lopulla 13 MM-rallia WRC-autolla. Rovanperä saa ennen Monte Carloa alle vain Rovaniemellä ajettavan Arctic Lapland -rallin.
Voittojen perään Grönholm ei Rovanperän kohdalla suinkaan vielä huutele, mutta Rovanperänkin on syytä varautua siihen, että ralli rallilta ihmisten odotukset vain kasvavat ja kasvavat.
– Kallehan on niin saamarin hyvä ja ikäisekseen kypsä.